Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

TuTo vei tehotonta susilaumaa

 
TuTo vei tehotonta susilaumaa

Joensuun peliä kaavailtiin ennakkoon kahden kovan kamppailuksi. Mehtimäellä nähtiin kuitenkin sikäli harvinainen kotipeli, että Joensuun omien poikien ajatukset taisivat olla jo play offeissa ja pelaaminen oli aivan onnetonta verrattuna esimerkiksi viime keskiviikkoiseen. TuTon luistin kulki ihan eri tahtiin kuin Jokipojilla ja sen viikonloppuna saalistamat kuusi pistettä Kajaanista ja Joensuusta kasvattivat kotietumahdollisuuksia pudotuspeleissä, kun kolme kierrosta runkosarjaa on enää pelaamatta.

Oli tiedossa, että Jokipoikien kokoonpanosta puuttuivat Jussi Savolainen ja Luke Sellars, mutta ottelun alussa tuli myös tieto, että Tapio Ahtonen joutui jäämään pois kokoonpanosta sydämen rytmihäiriöiden takia. Joka tapauksessa peli oli ensi hetkistä alkaen turkulaisten hallintaa ja vieraiden 0-1 johtomaali syntyi ensimmäisestä tilanteesta, kun ottelua oli pelattu vain 37 sekuntia. Maalin viimeisteli Markku Vuorisalo. Kolmen minuutin päästä edellisestä iski TuTon Markus Laine ylivoimalla 0-2 ja näytti siltä, että turkulaiset menevät menojaan. Isäntien Sami Puruskainen nosti Jokipojat hetkellisesti peliin mukaan kavennusmaalillaan ajassa 07:42. Joensuulaisten ilo oli kuitenkin vain hetkellistä, kun mestiksen pistepörssin ykkönen, TuTon Jarmo Jokila, upotti kiekon Antti Oren selän taakse ajassa 11:36 ja tilanne oli jo 1-3. Vaikka Jokipojat sai erän lopussa tilaisuutensa pelata lähes minuutin verran ylivoimaa jopa kolmella viittä vastaan, ei joukkueella riittänyt tehoja. Yhtään laukausta ei saatu kohti hienosti pelanneen Juho Santasen  Tuto -maalia kohti, mikä on moisessa tilanteessa tälläkin tasolla varmaan jonkin tason harvinaisuus!

Toisessa erässä toistuivat ensimmäisen erän asiat. Jokipoikien hyökkääminen oli ponnetonta ja puolustuspelaaminenkin terätöntä. Myös joukkueen ylivoimatilanteet olivat tehottomia. TuTo sitä vastoin jatkoi ensimmäisen erän linjoilla ja hallitsi peliä. Myös erikoistilannepelaamisessa turkulaiset onnistuivat, ajassa 26:26 Tero Forsell latasi ylivoimalla 1-4, kun Jokipoikien Jarkko Immonen istui jäähyllä estämisestä.  Erä ei enempää tarjonnutkaan, tilanteita kyllä syntyi molempiin päihin, mutta maalivahdit pysyivät terävinä.

Kolmas erä oli ehkä ottelun tasaisin, johtuen varmaan jo TuTon varman tuntuisesta johtoasemasta.  Jokipoikien takaa-ajo kaatui viimeistään kolmannen erän jäähyilyihin, joista vastasivat hyökkääjät Samu Pitkänen ja Tomi Karlsson. Karlsson kyllä paikkasi jäähyjään tekemällä ottelun viimeisen maalin ajassa 59:26, mutta se oli Jokipojille laiha lohtu.

Molemmilla joukkueilla pelit jatkuvat ensi keskiviikkona. Runkosarjan herruus on lähes katkolla Vaasassa, kun Jokipojat ottaa mittaa toisena olevasta Sportista. TuTon vastus on ennakkoon Jokipoikien vastusta heikompi, kun se kohtaa vieraissa HeKin. Eletään pudotuspelien kannalta jännittäviä hetkiä.

Mestiksen tiedotteesta / UrheiluTurku.com


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Toverit - logo

TuTo - 2008-2009 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2008-2009

Ottelut kaudella 2008-2009

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Simon Suoranta TUTOon loppukaudeksi

Simon Suoranta TUTOon loppukaudeksi

Kokenut hyökkääjä Simon Suoranta liittyy TUTOn harjoitusvahvuuteen välittömästi, mutta pelaamassa hänet nähdään todennäköisesti vasta ensi viikolla.

Lue lisää
Mikael Hakkarainen siirtyy TPS:n riveihin

Mikael Hakkarainen siirtyy TPS:n riveihin

Turun Palloseura on solminut vuoden mittaisen pelaajasopimuksen Mikael Hakkaraisen kanssa. Keskushyökkääjän tontilla viihtyvä 23-vuotias Hakkarainen liittyi TPS:n harjoitusvahvuuteen tänään perjantaiaamuna.

Lue lisää
Lauri Korpikosken kausi päättyi lonkkaoperaatioon

Lauri Korpikosken kausi päättyi lonkkaoperaatioon

Turun Palloseuran kapteenin Lauri Korpikosken lonkka tähystettiin maanantaina Turussa. Operaation myötä Korpikosken pelit tältä kaudelta on pelattu, joskin leikkaus sujui hyvin.

Lue lisää
TPS:n maalivahtiosasto vahvistuu Kari Piiroisella

TPS:n maalivahtiosasto vahvistuu Kari Piiroisella

Turun Palloseura on tehnyt lainasopimuksen maalivahti Kari Piiroisen kanssa. 19-vuotias siirtyy TPS-paitaan Tampereen Tapparan sopimuspelaajana, joskin kuluvalla kaudella hän on pelannut Mestistä TUTOn paidassa.

Lue lisää
Maalivahti Rasmus Tirrosen sopimus on purettu

Maalivahti Rasmus Tirrosen sopimus on purettu

Turun Palloseura ja maalivahti Rasmus Tirronen ovat purkaneet pelaajasopimuksen yhteisymmärryksessä.

Lue lisää
Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa TPS:ssä

Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa TPS:ssä

NHL-seura Buffalo Sabresin sopimuspelaaja, maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa edelleen Turun Palloseuran riveissä.

Lue lisää