Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

TPS nipisti pisteen AIK:lta Tukholmassa

 
TPS nipisti pisteen AIK:lta Tukholmassa

TPS pelasi tuloksellisesti varsin kelvollisen 0-0-tasapelin Ruotsin Allsvenskan-seura AIK:ta vastaan. TPS oli Skyttehomin kentällä avausjaksolla aika pahasti isäntien jyrän alla, mutta toisella jaksolla vieraat nousivat peliin mukaan.

TPS:n pirteimpiä olivat Mikko Manninen ja Sami Rähmönen, joiden laita-akseli toimi jälleen mainiosti. Manninen pääsi esittelemään kikkavalikoimaansa ja vei pariinkin otteeseen AIK-puolustusta oikein kunnolla.

Myös Babatunde Wusu paransi roimasti otteitaan toisella jaksolla ja osoitti vaarallisuutensa. Viime kaudella FC Interissä pelannut toppari Jos Hooiveld oli ajoittain pulassa arvaamattoman nigerialaiskärjen kanssa.

TPS testasi ottelun lopussa PoPa:n Samu-Petteri Mäkelää, joka pääsikin heti yksin läpi, mutta ei saanut iskettyä palloa verkkoon.

Myös TPS:n kanssa juuri kaksivuotisen sopimuksen tehnyt Jaakko Nyberg sekä kapteeni Jarno Heinikangas näyttivät, että kun yhteispeli vielä hieman hioutuu, voidaan odottaa, että TPS-puolustus tiivistyy viime kauteen verrattuna.

Ottelun lopulliseksi sankari nousi kuitenkin TPS-maalivahti Jani Tuomala. AIK sai lopun vyörytyksellään pallon TPS-maalin ylärimaan ja Tuomala venytti upeasti paluupallosta tulleen laukauksen alanurkasta.

Iiro Aalto paranteli puolestaan pikkukolhuaan ja häntä paikkasi tänään Patrik Lomski.

- Mitäs tästä nyt sanoisi, ihan ok peli, mutta palataan asiaan myöhemmin, TPS:n päävalmentaja Pasi Rautiainen tuumasi heti taiston tauottua.

Turun Palloseuran tiedotteesta / UrheiluTurku.com


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Palloseura - logo

TPS - 2009 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009

Ottelut kaudella 2009

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



TPS solmi jatkosopimuksen nuoren oman kasvattinsa kanssa

TPS solmi jatkosopimuksen nuoren oman kasvattinsa kanssa

Jalkapallon Ykkösliigassa pelaava Turun Palloseura on käyttänyt laitahyökkääjä Veeti Pohtion, 18, sopimuksessa olleen option.

Lue lisää
FC Inter vapautti Jarkko Wissin päävalmentajan tehtävästä

FC Inter vapautti Jarkko Wissin päävalmentajan tehtävästä

FC Inter Turku Oy on vapauttanut Jarkko Wissin Interin liigajoukkueen päävalmentajan tehtävästä.

Lue lisää
18-vuotias Joonas Kekarainen siirtyy Interiin

18-vuotias Joonas Kekarainen siirtyy Interiin

FC Inter on solminut 2+1-vuotisen pelaajasopimuksen 18-vuotiaan Joonas Kekaraisen kanssa. Oman ikäluokkansa maajoukkueen vakionimiin kuuluva keskikenttäpelaaja siirtyy Interiin Käpylän Pallosta.

Lue lisää
Nuorten maajoukkuepuolustaja Eero Uusitalo jatkaa kasvattajaseurassaan

Nuorten maajoukkuepuolustaja Eero Uusitalo jatkaa kasvattajaseurassaan

Jalkapallon Ykkösliigassa pelaava Turun Palloseura on tehnyt kauden 2024 kattavan sopimuksen keskuspuolustaja Eero Uusitalon, 18, kanssa. Uusitalo on TPS:n oma kasvatti, joka teki ensiesiintymisensä edustusjoukkueessa viime kaudella.

Lue lisää
Interin organisaatio vahvistuu

Interin organisaatio vahvistuu

FC Interin seuraorganisaatio vahvistuu kahdella uudella avainhenkilöllä. Seurassa aiemmin liigapelaajana sekä valmennuspäällikkönä työskennellyt Kalle Parviainen on nimetty seuran urheilujohtajaksi. Interin kehitysjohtajaksi on nimetty Tuomas Välimäki.

Lue lisää
Hyökkääjälupaus Onni Helén solmi kaksivuotisen sopimuksen kasvattajaseuransa TPS:n kanssa

Hyökkääjälupaus Onni Helén solmi kaksivuotisen sopimuksen kasvattajaseuransa TPS:n kanssa

Turun Palloseura on solminut kaudet 2024 ja 2025 kattavan edustusjoukkuesopimuksen hyökkääjä Onni Helénin kanssa.

Lue lisää