Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

A-pojat voittoon G-Kooveesta 5-4

 
A-pojat voittoon G-Kooveesta 5-4

FBC Turun A-pojat kohtasivat viimeisessä runkosarjapelissään sunnuntaina Ylöjärvelle G-Kooveen, joka oli myös jo ennen peliä varmistanut paikkansa play offseissa sijoittumalla länsilohkossa toiseksi. Aivan hurjia ei peliin lähtö luvannut keltapaitojen osalta, sillä päällekäisyyksien takia tällä kertaa mukaan saatiin yhdeksällä kenttäpelaajalla, mutta niin vain keltapaidat harjasivat itselleen 5-4 vierasvoiton G-Kooveesta.

G-Koovee siirtyi heti ottelun alussa 1-0 johtoo, mikä taisi antaa totaalisen väärän kuvan ottelusta tamperelaisille. Vaikka G-Koovee pallon saikin Beecee alueelle, niin silti lähempänä FBC oli iskeä erässä tasoitusosuman ja varsinkin ylivoimalla pallo liikuin mukavasti tamperelaisten maalin edustalla.

Toiseen erään keltapaidat tulivat sisuuntuneina kentälle, sillä ensimmäinen erä ei ainakaan ollut vähentänyt uskoa omiin mahdollisuuksiin. Erän alkuminuuttien ylivoimalla pallo saatiin kertaalleen kehikkkoon ennen kuin 1991-syntynyt Jonne Lakari pääsi vetämään maskin takaa FBC:n tasoihin ensimmäisellä A-SM maalillaan. Keltapaitojen yllättävä tasoitusosuma lisäsi tuskaan tamperelaisten puserossa ja välistä keltapaidat näyttivät menevän ohi tamperelaisista kuin paikallisen kauppakeskuksen ovista. Aku Kuikka saikin upottaa pallon aivan vapaasti vastahyökkäyksen pääteeksi toisen kerran erässä tamperelaisten maaliin yhdestä lukuisista ylivoimahyökkäyksistä. G-Kooveella taas tuntui tekevän suunnatonta tuskaa päästä kunnolla edes Beeceen alueelle. Tuskaa ei ainakaan helpottanut, kun G-Koovee pakki pisti komean sokkosyötön maalintakaa suoraa Atte Hännisen lapaan, jolla oli helppo työ muuttaa lukemat 3-2:n. Erän viimeisessä osumassa keltapaidat avittivat maalin syntyä vähintään saman verran, kun vain 15 sekunttia ennen erän loppua Beeceen turhan vaikea vaparikuvio vapautti G-Koovee hyökkääjän laidasta lävitse ja hieman kaikkien yllätykseksi raitapaidat tuomitsivat seuranneesta kalahduksesta rangaistuslaukauksen tamperelaisille. Kaikki kunnia maalissa ansiokkaasti pelanneet Joonas Elomaalle, mutta rankkari painui helpohkosti verkkohin vain sekunttia ennen erätaukoa.

Kolmatta erää ei ollut pelattu edes minuuttia, kun Aku karkasi puolikkaan pallon katkosta tyylipuhtaaseen läpiajoon, jonka pääteeksi huijasi naapurin maalivahdin todellakin 10-0. G-Koovee pääsi iskemään vaparista itsensä jo maali päähän,. kunnes erän puolivälin jälkeen FBC ylivoima tuottaa viimein tulosta ja Atte Hänninen ohjaa maalinedestä digitaalille jo 5-3 lukemat. Kertaalleen vielä tamperelaiset tulivat maalin päähän, mutta lopulta keltapaidat pelasivat homman fiksusti loppuun ja pääsivät tuulettamaan 5-4 voittolukemia.

- Yksi pirteimpiä esityksiä viidestä viime pelistämme, vaikka materiaali taas pienet rajoitteet hommalle pisti. Kuitenkin nyt pelattiin riittävän rennosti ja vähemmällä vastuulla olleet kaveritkin onnistuivat. Nöyryys, terve itseluottamus sekä hauskuus ovat olleet reseptejämme tällä kaudella ja onneksi ollaan niitä taas löydetty viime peleissä tekemiseen. Kyllä joka pelaajan pitäisi tässä vaiheessa kautta pelitapamme osata, joten enemmän homma lähtee pääkopasta. Playoffeihin saadaan vihdoin kasaan koko miehistö, joten kitkuttelu ainakin hetkeksi on tältä kaudelta ohitse. Kuukauden verran tässä on lähes varmaa Jyväskylän reissua jo odoteltu, joten kiva on päästä katsomaan miten peli siellä kulkee, kertoili tyytyväinen FBC valmentaja Ville Lintunen pelin jälkeen.

FBC Turun tiedotteesta / UrheiluTurku.com


Takaisin edelliselle sivulle


FBC Turku ry - logo

FBC Turku - 2008-2009 A-nuoret

Pelaajat kaudella 2008-2009

Ottelut kaudella 2008-2009

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikielto

FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikielto

Pääsarjojen kurinpitodelegaatio on määrännyt FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikiellon kontaktista EräViikinkien Matej Penickaan joukkueiden välisessä F-liigan ottelussa maanantaina.

Lue lisää
TPS:n miesten liigaryhmässä koronatapaus - viikonlopun ottelut siirtyvät

TPS:n miesten liigaryhmässä koronatapaus - viikonlopun ottelut siirtyvät

TPS:n miesten liigajoukkueessa on todettu positiivinen koronatapaus. Altistuneet joukkueen jäsenet on asetettu 10 vuorokauden karanteeniin, joka päättyy sunnuntaina 25. lokakuuta.

Lue lisää
Kapteeni Kailiala jatkaa TPS:ssä - superlupaus Vesteriselle pitkä sopimus

Kapteeni Kailiala jatkaa TPS:ssä - superlupaus Vesteriselle pitkä sopimus

Maailmanmestari Miko Kailiala, 27, ja TPS ovat allekirjoittaneet jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Viime kaudella ensimmäiset liiga-askeleensa ottanut nuorten maajoukkuepelaaja Waltteri Vesterinen, 17, on tehnyt TPS:n kanssa 2+1 vuotisen sopimuksen.

Lue lisää
Forsman ja Hyytiäinen vahvistamaan TPS:ää

Forsman ja Hyytiäinen vahvistamaan TPS:ää

TPS vahvistuu, kun Juuso Forsman, 23, ja Jani Hyytiäinen, 29, pukevat ensi kaudella mustavalkean pelipaidan ylleen. Molempien sopimus on mallia 1+1 vuotta.

Lue lisää
Lauri Stenfors jatkaa TPS:ssä

Lauri Stenfors jatkaa TPS:ssä

Maailmanmestari Lauri Stenfors ja TPS ovat solmineet vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

Lue lisää
Kytöhonka jää sivuun - Raatarilasta FBC Turun uusi päävalmentaja

Kytöhonka jää sivuun - Raatarilasta FBC Turun uusi päävalmentaja

FBC Turun divarijoukkueen valmennuksessa koetaan nyt muutoksia, kun Santeri Raatarila korvaa Perttu Kytöhongan päävalmentajan paikalla.

Lue lisää