Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kotivoitto raitapaitojen kiikarissa sunnuntaina

 
Kotivoitto raitapaitojen kiikarissa sunnuntaina

Sarjan alavireisesti aloittanut Vaasan Palloseura saapuu Tepsin vieraaksi sunnuntaina.

Vaasalaiset kärsivät keskiviikkona todella kirvelevän paikallistappion Jarolle ja joukkue on edelleen ilman voittoa. Vepsun kokoonpanoa on vahvistettu tähän kauteen sen verran rutkasti, että joukkueen alkuakausi painuu selvästi pakkasen puolelle. Viisi pelattua ottelua, kolme tehtyä maalia ja yksi piste on vain aivan liian vähän. VPS pelasi viime kaudelle ylivarovaista ja puolustusvoittoista jalkapalloa, mutta säilyi toki sillä reseptillä sarjassa. Nyt kun VPS:n riveihin ovat liittyneet muun muassa Jani Lyyski, Jussi Aalto ja Tero Koskela, odotetaan joukkueelta huomattavasti tehokkaampaa ja kauniimpaa peliä.

TPS puolestaan kaappasi kauden avausvoittonsa upeasti Tampereelta, mutta hyvä vire muuttui kuitenkin kanan lennoksi kun ensimmäinen paikalliskahina Interiä vastaan päättyi sinimustien 2-0 voittoon. Sunnuntaina raitapaidoilla onkin mahdollisuus kavuta uuteen nousuun - nuijihan TPS viime kaudella VPS:n ensin Turussa lukemin 6-1 ja haki sitten vielä päätöskierroksella Vaasasta voiton lukemin 2-3. Sunnuntain otteluun lähdetään siis se puuttuva kotivoitto kiikarissa.

TPS vahvisti hyökkäyspäätään avauskierroksen jälkeen, kun tanskalaiskärki Christian Andreasen liittyi joukkueeseen. Andreasen mursi Tampereella tärkeä kipsin avausosumallaan ja johdatti turkulaiset kohti kolmea pistettä. Alkukauden valopilkkuihin kuuluu myös Fulham-laina Wayne Brown, jonka energiset otteet ovat tarttuneet väkisin myös muihin pelaajiin. TPS-maalivahti Jukka Lehtovaara alkaa nousta myös sille kauden 2007 tasolle. Lehtovaara olikin Tampereella suorastaan häikäisevän hyvä.

Millä eväin VPS yrittää raapia kauden avausvoittoaan? Jatkuuko Brownin hurja vire? Iskeekö Andreasen taas verkot vinkumaan? On kotivoiton aika!

Turun Palloseuran tiedotteesta / UrheiluTurku.com


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Palloseura - logo

TPS - 2009 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009

Ottelut kaudella 2009

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



TPS solmi jatkosopimuksen nuoren oman kasvattinsa kanssa

TPS solmi jatkosopimuksen nuoren oman kasvattinsa kanssa

Jalkapallon Ykkösliigassa pelaava Turun Palloseura on käyttänyt laitahyökkääjä Veeti Pohtion, 18, sopimuksessa olleen option.

Lue lisää
FC Inter vapautti Jarkko Wissin päävalmentajan tehtävästä

FC Inter vapautti Jarkko Wissin päävalmentajan tehtävästä

FC Inter Turku Oy on vapauttanut Jarkko Wissin Interin liigajoukkueen päävalmentajan tehtävästä.

Lue lisää
18-vuotias Joonas Kekarainen siirtyy Interiin

18-vuotias Joonas Kekarainen siirtyy Interiin

FC Inter on solminut 2+1-vuotisen pelaajasopimuksen 18-vuotiaan Joonas Kekaraisen kanssa. Oman ikäluokkansa maajoukkueen vakionimiin kuuluva keskikenttäpelaaja siirtyy Interiin Käpylän Pallosta.

Lue lisää
Nuorten maajoukkuepuolustaja Eero Uusitalo jatkaa kasvattajaseurassaan

Nuorten maajoukkuepuolustaja Eero Uusitalo jatkaa kasvattajaseurassaan

Jalkapallon Ykkösliigassa pelaava Turun Palloseura on tehnyt kauden 2024 kattavan sopimuksen keskuspuolustaja Eero Uusitalon, 18, kanssa. Uusitalo on TPS:n oma kasvatti, joka teki ensiesiintymisensä edustusjoukkueessa viime kaudella.

Lue lisää
Interin organisaatio vahvistuu

Interin organisaatio vahvistuu

FC Interin seuraorganisaatio vahvistuu kahdella uudella avainhenkilöllä. Seurassa aiemmin liigapelaajana sekä valmennuspäällikkönä työskennellyt Kalle Parviainen on nimetty seuran urheilujohtajaksi. Interin kehitysjohtajaksi on nimetty Tuomas Välimäki.

Lue lisää
Hyökkääjälupaus Onni Helén solmi kaksivuotisen sopimuksen kasvattajaseuransa TPS:n kanssa

Hyökkääjälupaus Onni Helén solmi kaksivuotisen sopimuksen kasvattajaseuransa TPS:n kanssa

Turun Palloseura on solminut kaudet 2024 ja 2025 kattavan edustusjoukkuesopimuksen hyökkääjä Onni Helénin kanssa.

Lue lisää