Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Naiset nousivat upeasti voittoon

 
Naiset nousivat upeasti voittoon


TPS:n naisten liigajoukkue nappasi toisen peräkkäisen voittonsa, kun Ilves joutui lähtemään Urheilupuiston yläkentältä 2-1-tappio niskassaan.

Ilves sai otteluun salama-alun, kun Heidi Kivelä pyssytti tupsukorvat maalin karkumatkalle jo 4. minuutin kohdalla.

Ottelun alku edettiin muutenkin lieväsgti vieraiden tahdissa, mutte jakson lopulla TPS alkoi heräilemään otteluun mukaan.

TPS tuli tasoihin avausjakson lopussa, kun Tiia Tikkanen vapautti Kuopiosta Turkuun täksi kaudeksi tulleen Tiina Vatasen ja tämä onnistui nostamaan kotijoukkueen tasoihin.

Tauon jälkeen tahtipuikkoa heilutti määrätietoinen TPS. Varsinkin Tiia Tikkanen oli päättänyt ratkaista ottelun vaikka väkisin ja senhän hän lopulta myös teki. Ratkaisumaali leivottiin 84. minuutin kohdalla, kun naantalilainen rynni päätyrajan tuntumasta määrätietoisesti maalille ja iski pallon sisään.

TPS nousi toisella peräkkäisellä voitollaan jo seitsemään pinnaan ja sarjan keskikastiin. Tepsin tappiottomien otteluiden sarja nousi samalla jo kolmeen.

Turun Palloseuran tiedotteesta / UrheiluTurku.com


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Palloseura - logo

TPS - 2009 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009

Ottelut kaudella 2009

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Tero Mäntylä siirtyy Norjasta FC Interiin

Tero Mäntylä siirtyy Norjasta FC Interiin

FC Inter on solminut loppukauden mittaisen pelaajasopimuksen Tero Mäntylän kanssa.

Lue lisää
Santeri Hostikka kuukauden pelaajaksi

Santeri Hostikka kuukauden pelaajaksi

FC Lahden Santeri Hostikka on valittu Veikkausliigan heinäkuun pelaajaksi. Kuukauden valmentajaksi on valittu FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas.

Lue lisää
Shefki Kuqi ei jatka Interin päävalmentajana

Shefki Kuqi ei jatka Interin päävalmentajana

FC Inter on tänään vapauttanut Shefki Kuqin seuran edustusjoukkueen valmentajan tehtävistä. Valmennusvastuun ottaa aiemmin apuvalmentajana toiminut Fabrizio Piccareta.

Lue lisää
Macoumba Kandji siirtyy FC Interiin

Macoumba Kandji siirtyy FC Interiin

Suomessa HJK:ta kahteen otteeseen edustanut hyökkääjä Macoumba Kandji siirtyy FC Interiin heinäkuun loppuun kestävällä sopimuksella, jossa on seuran optio loppukaudesta.

Lue lisää
Tatu Varmanen siirtyy Interiin

Tatu Varmanen siirtyy Interiin

FC Inter on solminut kaksivuotisen sopimuksen 18-vuotiaan puolustaja Tatu Varmasen kanssa.

Lue lisää
Brasilialaistoppari Alan Henrique ja FC Inter sopimukseen

Brasilialaistoppari Alan Henrique ja FC Inter sopimukseen

FC Inter on solminut kauden 2017 kattavan sopimuksen brasilialaisen 25-vuotiaan Alan Henriquen kanssa.

Lue lisää