Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Inter kohtaa häntäpään VPS:n

 
Inter kohtaa häntäpään VPS:n

FC Interin toiseksi viimeinen ottelu ennen kesäkuun EM-kisataukoa pelataan torstaina, kun joukkue saa valmentajavaihdoksen myötä piristyneen Vaasan Palloseuran.

Vaisusti alkukauden otteluissa pelanneen VPS:n valmennuksesta vastannut Tomi Kärkkäinen teki miehekkään ratkaisun toteamalla omat voimavaransa riittämättömäksi joukkueen kurssin kääntämiseen ja astui sivuun joukkueen päävalmentajan paikalta.

Valmentajavaihdos entiseen kakkosvalmentaja Petri Vuoriseen ja urheilutoimenjohtaja Juha Reiniin on ainakin hetkellisesti kääntänyt joukkueen kurssin parempaan suuntaan edellisessä ottelussa tulleen RoPS-voiton myötä.

- Valmentajan vaihtaminen piristää yleensä joukkuetta ja näin on ainakin edellisen ottelun perusteella käynyt myös VPS:n kohdalla, toteaa Dragtsma

Torstaina VPS kuitenkin saapuu joukkueen kannalta vaikeaan paikkaan, sillä Inter ei ole viime vuosien aikana antanut vaasalaisille mitään mahdollisuuksia Turussa pelatuissa otteluissa. Viime kauden molemmat ottelut päättyivät Interin voittoon. Kotikentällä peli päättyi 2-0 ja Vaasassa Interin 4-0 murskavoittoon.

Inter lähtee VPS-otteluun ärsytettynä, sillä joukkueen edellinen peli päättyi pelin selvästä hallinnasta huolimatta 2-0 kotitappioon FC Hakalle.

- Haka-peli oli osaltamme varsinkin ensimmäisellä jaksolla kauden selvästi parasta peliä. Ainostaan viimeisten syöttöjen heikko laatu ja tehottomuus maalipaikoissa oli ongelma siinä pelissä. VPS-pelissä näitä asioita pyritään parantamaan, sanoo Interin päävalmentaja Dragtsma.

Inter-luotsi Dragtsman mukaan Veritas Stadionille vieraaksi saapuva VPS keskittyy ottelussa vastaiskuihin. Interin pitää sen sijaan pelata tuttuun tapaan lyhytsyöttöpeliä ja olla pelaamisessaan myös kärsivällinen.

- VPS:lla ei ole ainakaan mitään hävittävää torstain ottelussa. Uskon, että he tulevat keskittymään vastaiskuihin. Meidän pitää pystyä pitämään pallo ja miehet liikkeessä, olla kärsivällisiä ja käyttää tehokkaasti syntyvät maalipaikat hyödyksi, niin olemme lähellä voittoa, korostaa Dragtsma.

Interin terveystilanne ennen VPS-ottelua on hyvä, sillä joukkueelta puuttuu kokoonpanosta vain nilkkavamman takia kentän laidalta otteluja toistaiseksi seuraava Pablo Gomez-Marttila.

Interin ja VPS:n välinen Veikkausliigaottelu pelataan siis Veritas Stadionilla torstaina kello 18.30.

Interin tiedotteesta / UrheiluTurku.com


Takaisin edelliselle sivulle


FC Inter ry - logo

FC Inter - 2009 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009

Ottelut kaudella 2009

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



TPS solmi jatkosopimuksen nuoren oman kasvattinsa kanssa

TPS solmi jatkosopimuksen nuoren oman kasvattinsa kanssa

Jalkapallon Ykkösliigassa pelaava Turun Palloseura on käyttänyt laitahyökkääjä Veeti Pohtion, 18, sopimuksessa olleen option.

Lue lisää
FC Inter vapautti Jarkko Wissin päävalmentajan tehtävästä

FC Inter vapautti Jarkko Wissin päävalmentajan tehtävästä

FC Inter Turku Oy on vapauttanut Jarkko Wissin Interin liigajoukkueen päävalmentajan tehtävästä.

Lue lisää
18-vuotias Joonas Kekarainen siirtyy Interiin

18-vuotias Joonas Kekarainen siirtyy Interiin

FC Inter on solminut 2+1-vuotisen pelaajasopimuksen 18-vuotiaan Joonas Kekaraisen kanssa. Oman ikäluokkansa maajoukkueen vakionimiin kuuluva keskikenttäpelaaja siirtyy Interiin Käpylän Pallosta.

Lue lisää
Nuorten maajoukkuepuolustaja Eero Uusitalo jatkaa kasvattajaseurassaan

Nuorten maajoukkuepuolustaja Eero Uusitalo jatkaa kasvattajaseurassaan

Jalkapallon Ykkösliigassa pelaava Turun Palloseura on tehnyt kauden 2024 kattavan sopimuksen keskuspuolustaja Eero Uusitalon, 18, kanssa. Uusitalo on TPS:n oma kasvatti, joka teki ensiesiintymisensä edustusjoukkueessa viime kaudella.

Lue lisää
Interin organisaatio vahvistuu

Interin organisaatio vahvistuu

FC Interin seuraorganisaatio vahvistuu kahdella uudella avainhenkilöllä. Seurassa aiemmin liigapelaajana sekä valmennuspäällikkönä työskennellyt Kalle Parviainen on nimetty seuran urheilujohtajaksi. Interin kehitysjohtajaksi on nimetty Tuomas Välimäki.

Lue lisää
Hyökkääjälupaus Onni Helén solmi kaksivuotisen sopimuksen kasvattajaseuransa TPS:n kanssa

Hyökkääjälupaus Onni Helén solmi kaksivuotisen sopimuksen kasvattajaseuransa TPS:n kanssa

Turun Palloseura on solminut kaudet 2024 ja 2025 kattavan edustusjoukkuesopimuksen hyökkääjä Onni Helénin kanssa.

Lue lisää