Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Trojans kohtaa Roostersin

 
Trojans kohtaa Roostersin

Trojans sai yllättävän lepoviikon, kun ottelu Jaguaareja vastaan peruutettiin viime perjantailta. Roosters sen sijaan teki selvää jälkeä Tampere Saintsista ja on varmasti valmiina ottamaan turkulaiset lämpimästi vastaan lauantaina.

Trojansin iskukyvystä on yhden ottelun perusteella vaikea muodostaa selkeää kuvaa, sillä 6-0 voittoon päättynyt avausottelu Tampere Saintsia vastaan ei antanut kovin paljoa eväitä sen paremmin hyökkäyksen kuin puolustuksenkaan analysointiin. Gerard Hamlettin johtama juoksuhyökkäys Trojansilla näytti toimivan kohtuullisen hyvin, mutta heittopeleissä on aika paljon hiottavaa. Puolustus jatkoi viime kaudesta tuttuja vahvoja otteita jättäen tamperelaiset usein lähtökuoppiinsa.

Roosters sen sijaan on jo kahdessa pelaamassaan ottelussa osoittanut, että Robert Johnsonin johtama hyökkäys on vähintään viime vuotisessa iskussa. Talven aikana kertynyt muutama lisäkilo ei ole Johnsonia hidastanut ja heittokäsi on käynyt tiuhaan ja tarkasti. Ensin Jaguaareja vastaan syntyi 55 pistettä ja viime lauantaina Saintseja vastaan 44 pongoa. Samaan hengenvetoon on kuitenkin syytä todeta, että ovet ovat vastaavasti olleet puolustuksessa levällään, kun vastustajat ovat kahdessa matsissa tehtailleet peräti 61 pistettä. Siinäkin mielessä meno on viime kauden kuosissaan.

Viime kaudella joukkueet kohtasivat kahdesti. Sarja-avauksessa Roosters voitti kotonaan niukasti 37-34 Trojansin johtaessa peliä vielä puoliajalla yhdellä pisteellä 27-26. Kotiottelussa, tämän vuosituhannen ennätysyleisön edessä, Trojans sitä vastoin näytti Roostersille kukonmunat selvin 50-14 lukemin.

Roosters on vahvistanut joukkuettaan vielä yhdellä amerikkalaispelaajalla. Northwesternin yliopistosta, jossa myös Trojansin Gerard Hamlett on opiskellut, tulee David Oredugba. Hän pelaa sekä kulmapuolustajana että laitahyökkääjänä, joten Robert Johnson saa yhden kohteen lisää heitoilleen.

Roosters-Trojans Helsingissä, Käpylän velodromilla sunnuntaina 14.6. kello 18.00.

Trojansin tiedotteesta / UrheiluTurku.com


Takaisin edelliselle sivulle


Turku Trojans - logo

Trojans - 2009 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009

Ottelut kaudella 2009

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Saksan mestari Tommi Pinta palaa Vaahteraliigaan

Saksan mestari Tommi Pinta palaa Vaahteraliigaan

Maajoukkuemies Tommi Pinta palaa Vaahteraliigaan. Edelliset kaksi kautta Saksassa pelannut sisempi laitahyökkääjä on tehnyt sopimuksen viime kauden hopeajoukkueen, turkulaisen Anders Trojansin kanssa.

Lue lisää
Noronen jatkaa SAJL:n johdossa

Noronen jatkaa SAJL:n johdossa

Suomen amerikkalaisen jalkapallon liiton liittokokous valitsi yksimielisesti puheenjohtaja Roope Norosen jatkamaan tehtävässään seuraavaksi kahdeksi vuodeksi.

Lue lisää
Vaahteraliiga Nelonen Prolla myös ensi kaudella

Vaahteraliiga Nelonen Prolla myös ensi kaudella

Amerikkalaisen jalkapallon kotimainen pääsarja Vaahteraliiga näkyy Nelonen Prolla myös kaudella 2015.

Lue lisää
Vaahteraliigan ykköstykki Crawford Trojansiin

Vaahteraliigan ykköstykki Crawford Trojansiin

Syksyn varmasti kovin siirtouutinen on viime kaudella Vaahteraliigassa eniten jaardeja ja pisteitä keränneen keskushyökkääjä Jocques Crawfordin siirtyminen Seinäjoki Crocodilesista Turkuun ja Trojansiin.

Lue lisää
Trojansin linjaan kokoa ja kokemusta

Trojansin linjaan kokoa ja kokemusta

Trojansin hyökkäyksen linja saa odotetun paluumuuttajan, kun Kamran Osman palaa kasvattajaseuraansa.

Lue lisää
Sami Toivonen vahvistamaan Trojansia

Sami Toivonen vahvistamaan Trojansia

Komearaaminen maajoukkuetukimies Sami Toivonen tekee kaudella 2014 paluun Trojansin pelipaitaan kahden vuoden tauon jälkeen.

Lue lisää