Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

TPS A jatkaa voittojen tiellä

 
TPS A jatkaa voittojen tiellä


TPS nappasi makoisat kolme pistettä A-poikien SM-sarjassa. Lauantaina Paavo Nurmi Stadionilla kaatui HJK, joka oli TPS:n tavoin voittanut kaikki aiemmat ottelunsa SM-sarjassa.

Ottelun ensimmäinen puolisko oli täyttä TPS:n hallintaa. Noin kymmenen minuutin pelin jälkeen vikkelä Jerry Valtanen kirmasi laidaltaan maalintekosektorille ja laukoi vaarallisesti kohti etunurkkaa. Klubin veskari kuitenkin torjui laukauksen kulmaksi. Tilanteen aiheuttaman kulmurin jälkihässäkästä Tuomas Markkulalle siunaantui oiva maalintekopaikka, mutta yhden Veikkausliigaottelunkin kaudella 2008 pelannut Mare kuitenkin onnistui pistämään pelivälineen taivaan tuuliin.

Seuraava vaarallinen TPS-tilanne nähtiin viitisen minuuttia myöhemmin, kun Eemeli Salin rynnisti tekopaikkaan HJK-puolustajien välistä. Maali jäi kuitenkin haaveeksi, sillä pallo ei sittenkään totellut isokokoista Salinia riittävästi.

Puolen tunnin pelin jälkeen Jami Arvonen pääsi keskittämään rangaistusalueelle, josta Jerry Valtanen jatkoi pallon tyhjänä olevan maalin sijasta tolppaan. Näin ollen suvereenista hallinnasta huolimatta TPS-pelaajat eivät päässeet tuulettamaan maalin merkiksi vielä ensimmäisellä puoliajalla. HJK:n oikeastaan ainoa vaarallinen tilanne tuli aivan jakson lopussa, kun hieman onnekkaastikin juonitun vapaapotkun jälkitilanteesta Klubi-peluri kolisutti TPS-maalin kehikoita.

Ottelun toinen puoliaika jatkui siitä mihin ensimmäinen päättyi; TPS hallitsi ottelua, mutta oli tehoton maalipaikoissa. Noin 50 minuutin kohdalla TPS-toppari Henri Salo pääsi puskemaan kulmapotkusta vaarallisesti, mutta Klubi-vahti ja -puolustaja siivosivat pallon väljemmille vesille.

Noin tunnin pelin jälkeen ottelun voimasuhteet muuttuivat ja HJK pääsi peliin mukaan. Pallonhallintatilasto oli seuraavat 15 minuuttia Klubi-painotteinen, mutta vaarallisiin maalintekopaikkoihin helsinkiläiset eivät silti päässeet. TPS-puolestaan jatkoi maalipaikkojen tuhlailuaan 75. peliminuutilla. Jami Arvonen pudotti korkean keskityspallon taakseen ja juuri kentälle vaihdosta tullut Henrik Ekman latasi suoraan ilmasta, mutta TPS:n epäonneksi pallo vieri vähän ohi HJK-maalin.

Ottelu näytti jo päättyvän pistejakoon pelikellonkin näyttäessä jo lähes 90 minuuttia. TPS:n kova yritys kuitenkin palkittiin Henrik Ekmanin tuikatessa Jerry Valtasen luoman tilanteen päätteeksi pallon ohi HJK-maalivahdin. Enempää maaleja ottelussa ei nähty ja Karo Virtasen joukot kasvattivat voittoputkensa jo neljään otteluun.

Turun Palloseuran tiedotteesta / UrheiluTurku.com


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Palloseura - logo

TPS - 2009 A-nuoret

Pelaajat kaudella 2009

Ottelut kaudella 2009

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Tero Mäntylä siirtyy Norjasta FC Interiin

Tero Mäntylä siirtyy Norjasta FC Interiin

FC Inter on solminut loppukauden mittaisen pelaajasopimuksen Tero Mäntylän kanssa.

Lue lisää
Santeri Hostikka kuukauden pelaajaksi

Santeri Hostikka kuukauden pelaajaksi

FC Lahden Santeri Hostikka on valittu Veikkausliigan heinäkuun pelaajaksi. Kuukauden valmentajaksi on valittu FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas.

Lue lisää
Shefki Kuqi ei jatka Interin päävalmentajana

Shefki Kuqi ei jatka Interin päävalmentajana

FC Inter on tänään vapauttanut Shefki Kuqin seuran edustusjoukkueen valmentajan tehtävistä. Valmennusvastuun ottaa aiemmin apuvalmentajana toiminut Fabrizio Piccareta.

Lue lisää
Macoumba Kandji siirtyy FC Interiin

Macoumba Kandji siirtyy FC Interiin

Suomessa HJK:ta kahteen otteeseen edustanut hyökkääjä Macoumba Kandji siirtyy FC Interiin heinäkuun loppuun kestävällä sopimuksella, jossa on seuran optio loppukaudesta.

Lue lisää
Tatu Varmanen siirtyy Interiin

Tatu Varmanen siirtyy Interiin

FC Inter on solminut kaksivuotisen sopimuksen 18-vuotiaan puolustaja Tatu Varmasen kanssa.

Lue lisää
Brasilialaistoppari Alan Henrique ja FC Inter sopimukseen

Brasilialaistoppari Alan Henrique ja FC Inter sopimukseen

FC Inter on solminut kauden 2017 kattavan sopimuksen brasilialaisen 25-vuotiaan Alan Henriquen kanssa.

Lue lisää