Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Juokseeko FBC Campuksen kumoon perjantaina

 
Juokseeko FBC Campuksen kumoon perjantaina


Viime lauantaina FBC:n hallissa pelattiin Hohtosählyä, eikä hohtoa tule Sport Gardenilta tulevanakaan perjantaina puuttumaan. Tällä kertaa pistetään tosin valot päälle, sillä edessä on miesten ykkösdivarin länsilohkon paikallispeli AFC Campusta vastaan.

Kun ensimmäisestä sarjapuoliskosta on kaksi pelikierrosta jäljellä, FBC on 12:n joukkueen joukossa kuudentena 11 pisteellä. Tulevan perjantain paikallisvastustaja on kerännyt pisteitä kolme vähemmän, ja sen sijoitus sarjassa on kymmenes.

Campus on aina ollut FBC:lle vaikea vastustaja. Tilannetta ei tällä kertaa tee yhtään helpommaksi se, että valmentaja Peter Ruohomäellä on jälleen kerran päänvaivaa poissaolojen vuoksi:

- Siipirikkoisina lähdetään perjantain peliin, mutta eiköhän me pärjätä näilläkin. On loukkaantumista, poskiontelontulehdusta ja flunssaa. Ja tietysti kaikki inttikaverit loppusodassa koko viikon. Eilen piti treenitkin peruuttaa, kun ei ollut äijiä nimeksikään, tuskaili Peetu tiistaina.

Toisaalta FBC:n miehistöön palaa vanha tuttu Tapio Sallinen. Lisäksi joukkueeseen saattaa nousta uusia junioreita.

Millä eväillä afsi sitten kaadetaan?

- Campuksella on hyökkäyksessä ongelmia, mutta pakisto on tähän sarjaan ihan hyvä. Jos vastustaja pystyy pitämään pelin tasaisena lopuun asti, he ovat vahvoilla. Mutta jos me pääsemme karkuun, kaverilla ei oikein ole aseita nostaa omaa karvaustaan ja lähteä juoksupeliin eron kuromiseksi, arvelee Ruohomäki ja jatkaa:

- Lähdemme todennäköisesti peliin aktiivisella karvauksella. Vastustajalle ei saa antaa tilaisuutta rauhassa jäädyttää peliä, jolloin etu on heillä.

Campuksen valmentaja Jussi Mattila myöntää, että FBC on henkilökohtaisissa taidoissa ja juoksuvoimassa omaa joukkuettaan edellä.

- Meidän mahdollisuutemme on siinä, että onnistumme oman taktiikkamme toteuttamisessa, puolustamme kovalla asenteella ja olemme tehokkaita myös viimeistelyssä. Maalien määrä pitää saada pysymään vähissä, jos haluamme voittaa, tietää Mattila.

Viime sunnuntaina espoolainen Westend Indians kärvisteli Samppalinnassa Campuksen pihdeissä yli puolet pelistä, kunnes inkkarit iski kolme maalia viiden minuutin ylivoiman aikana ja voitti lopulta 3-11. Mattila lupaa joukkueensa lähtevän liikkeelle samalla tutulla kaavalla myös tulevan perjantain peliin. Kyse onkin vain siitä, onnistuuko FBC tekemään saman kuin inkkarit. Tule kokemaan paikallispelin tunnelma ja kannustamaan keltapaidat voittoon!

FBC Turun tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


FBC Turku ry - logo

FBC Turku - 2009-2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Perttu Kytöhonka on FBC Turun uusi päävalmentaja

Perttu Kytöhonka on FBC Turun uusi päävalmentaja

Turkulaiselle salibandyväelle tuttu Perttu Kytöhonka on FBC Turun valinta uudeksi päävalmentajaksi.

Lue lisää
TPS ensimmäistä kertaa uudessa Kupittaan palloiluhallissa

TPS ensimmäistä kertaa uudessa Kupittaan palloiluhallissa

TPS:n miesten salibandyliigajoukkue pääsee tulevana lauantaina pelaamaan ensimmäisen ottelunsa uudessa kotihallissaan, vastavalmistuneessa Kupittaan palloiluhallissa.

Lue lisää
Tepsillä keskiviikkona neljän pisteen ottelu

Tepsillä keskiviikkona neljän pisteen ottelu

Maajoukkuetauko on vietetty ja keskiviikkona palataan jälleen tositoimiin, kun TPS saa kotiluolaansa vieraaksi espoolaisen Esport Oilersin.

Lue lisää
TPS:lle tuttu vastus puolivälieriin

TPS:lle tuttu vastus puolivälieriin

Miesten edustusjoukkueelle tulee puolivälierissä vastaan Jyväskylän Happee. Samat joukkueet kohtasivat myös viime keväänä, jolloin jyväskyläläiset etenivät välieriin voitettuaan seitsemännen ja ratkaisevan ottelun.

Lue lisää
Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää
Eero Jalo hyökkää TPS:n riveissä seuraavat kolme kautta

Eero Jalo hyökkää TPS:n riveissä seuraavat kolme kautta

TPS Salibandy on tehnyt erittäin merkittävän jatkosopimuksen kiinnittämällä lupaavan Eero Jalon seuraan ainakin kolmeksi seuraavaksi kaudeksi. Jalon ja TPS:n tuore sopimus ulottuu siis kevääseen 2019 asti.

Lue lisää