Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Simo Valakarista ÅIFK:n uusi päävalmentaja

 
Simo Valakarista ÅIFK:n uusi päävalmentaja


TPS:n Veikkausliigajoukkuetta kolme edellistä kautta edustanut Simo Valakari siirtyy Kakkosessa pelaavan ÅIFK:n päävalmentajaksi. 35-vuotias Valakari seuraa tehtävässään John Allenia, joka puolestaan siirtyi syksyllä Ykkösessä pelaavan RoPS:n päävalmentajaksi. Valakarin siirtyminen valmentajaksi merkitsee samalla sitä, että hänen hieno ja menestyksekäs pelaajauransa päättyy.

Avukseen Valakari saa toisen kokeneen entisen liigapelaajan, Markus Paijan, joka toimii pelaajavalmentajan roolissa. Valmennusryhmän täydentää vielä turkulaisia juniorijoukkueita vuosia valmentanut Teuvo Mäkinen.

ÅIFK on toiminut viime kaudesta lähtien TPS:n Veikkausliigajoukkueen reservijoukkueena.

Valakari debytoi pelaajana Veikkausliigassa kaudella 1995 FinnPa:n paidassa. Käpylän Pallon kasvatti pelasi FinnPa:ssa kahden kauden aikana 48 Veikkausliiga-ottelua viimeistellen niissä viisi maalia. Hän siirtyi helsinkiläisseurasta Skotlannin Valioliigan Motherwell FC:hen kesken kauden 1996-97 pelaten heti ensimmäisenä keväänään kaikki seuransa liigaottelut.

Skotlannin kausien jälkeen vuonna 2000 edessä oli siirto Englannin puolelle Derby Countyn valkopaitaan. Valakari pelasi neljän Derby-vuoden aikana myös kaksi kautta Englannin Valioliigaa. Englannin pääsarjaotteluita kertyi kaikkiaan 20. Derby-kausien jälkeen peliura jatkui vuonna 2004 Yhdysvaltoissa Major League Soccer -joukkue FC Dallasin riveissä, josta hän siirtyi helmikuussa 2007 TPS-paitaan.

Valakari pelasi viimeisen kolmen kauden aikana TPS:ssä 38 Veikkausliigaottelua ja viimeisteli niissä yhden maalin. Valakari on pelannut vuosina 1996-2003 myös yhteensä 32 A-maaottelua Suomen paidassa.

Valakarin avuksi tuleva 35-vuotias Markus Paija on puolestaan turkulaistaustainen ja TPS:n omia kasvatteja pelaajana. Hän ehti edustaa pelaajaurallaan TPS:n lisäksi yhteensä kuutta eri Veikkausliigaseuraa, viimeksi päättyneellä kaudella jyväskyläläistä JJK:ta.

- ÅIFK:lla ja sen toiminnalla on meidän kokonaisuudessamme todella tärkeä asema. Uudet valmentajat tuovat taas uusia tuulia ja tuoretta näkemystä ÅIFK:n toimintaan. Lähdemme kokonaisuutena luottavaisin mielin kohti kautta 2010, FC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja Marco Casagrande uskoo.

- Kyllä nämä valinnat herättävät seurassamme suurta luottamusta. Uskon, että näiden herrojen alaisuudessa ensi kaudesta tulee hyvä ja tuloksekas. Myös koko tähän toimintaan liittyvä yhteistyö toimii varmasti vieläkin paremmin jatkossa, ÅIFK:n puheenjohtaja Kari Bäcklund toteaa luottavaisena.

Turun Palloseuran tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle




TPS solmi jatkosopimuksen nuoren oman kasvattinsa kanssa

TPS solmi jatkosopimuksen nuoren oman kasvattinsa kanssa

Jalkapallon Ykkösliigassa pelaava Turun Palloseura on käyttänyt laitahyökkääjä Veeti Pohtion, 18, sopimuksessa olleen option.

Lue lisää
FC Inter vapautti Jarkko Wissin päävalmentajan tehtävästä

FC Inter vapautti Jarkko Wissin päävalmentajan tehtävästä

FC Inter Turku Oy on vapauttanut Jarkko Wissin Interin liigajoukkueen päävalmentajan tehtävästä.

Lue lisää
18-vuotias Joonas Kekarainen siirtyy Interiin

18-vuotias Joonas Kekarainen siirtyy Interiin

FC Inter on solminut 2+1-vuotisen pelaajasopimuksen 18-vuotiaan Joonas Kekaraisen kanssa. Oman ikäluokkansa maajoukkueen vakionimiin kuuluva keskikenttäpelaaja siirtyy Interiin Käpylän Pallosta.

Lue lisää
Nuorten maajoukkuepuolustaja Eero Uusitalo jatkaa kasvattajaseurassaan

Nuorten maajoukkuepuolustaja Eero Uusitalo jatkaa kasvattajaseurassaan

Jalkapallon Ykkösliigassa pelaava Turun Palloseura on tehnyt kauden 2024 kattavan sopimuksen keskuspuolustaja Eero Uusitalon, 18, kanssa. Uusitalo on TPS:n oma kasvatti, joka teki ensiesiintymisensä edustusjoukkueessa viime kaudella.

Lue lisää
Interin organisaatio vahvistuu

Interin organisaatio vahvistuu

FC Interin seuraorganisaatio vahvistuu kahdella uudella avainhenkilöllä. Seurassa aiemmin liigapelaajana sekä valmennuspäällikkönä työskennellyt Kalle Parviainen on nimetty seuran urheilujohtajaksi. Interin kehitysjohtajaksi on nimetty Tuomas Välimäki.

Lue lisää
Hyökkääjälupaus Onni Helén solmi kaksivuotisen sopimuksen kasvattajaseuransa TPS:n kanssa

Hyökkääjälupaus Onni Helén solmi kaksivuotisen sopimuksen kasvattajaseuransa TPS:n kanssa

Turun Palloseura on solminut kaudet 2024 ja 2025 kattavan edustusjoukkuesopimuksen hyökkääjä Onni Helénin kanssa.

Lue lisää