Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Keskiviikon trillerissä vastassa AC HaKi

 
Keskiviikon trillerissä vastassa AC HaKi

Sunnuntaina heikosti kotiyleisönsä edessä esiintynyt TPS saa nopean tilaisuuden kiillottaa kilpeään, kun AC HaKi saapuu keskiviikkona Turkuhalliin. Sunnuntain kamppailu oli niin TPS:lle kuin Happeellekin pudotuspelikamppailun kannalta tärkeä, mutta valitettavasti TPS ei kyennyt tällä kertaa ottelun haasteeseen vastaamaan. Keskiviikon kamppailussa pelivalmiuden uskoisi olevan taas kunnossa sunnuntain nihkeilyjen jälkeen.

Joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa Tikkurilassa TPS onnistui tasaisen kamppailun viimeisen kymmenen minuutin aikana iskemään tarvittavat osumat ja nappasi kaksi pistettä mukaansa. Tällä hetkellä joukkueet löytyvät sarjataulukosta tasapistein sijoilta 10 ja 11, joten lähtökohdat tasaiselle kamppailulle ovat nytkin olemassa.

TPS:n päävalmentaja Ray Backman uskoo sunnuntain kamppailun toimineen hyvänä herätyksenä tämän viikon muihin otteluihin.

- Meillä on ollut sama trendi aikaisemminkin tällä kaudella. Siinä kohtaa kun näyttää siltä, että joukkue on lähtemässä lentoon, pelaamme heikon matsin. Näin kävi syksymmällä Nokian KrP:tä ja Josbaa vastaan ja viimeksi siis nyt sunnuntaina. Yksilötason otteluun valmistautumisessa meillä varmasti riittää vielä tekemistä. Uskoisin, että sunnuntain peli on tällä kertaa sen verran tuoreessa muistissa, että olemme paremmin kartalla.

Seuraa heitä:
TPS

Lauri Stenfors, #23: TPS:n ehkä tasaisinta tulosta tällä kaudella tehneen hyökkäysketjun Paju-Hartola-Lastunen takana luutiva, vuonna -90 syntynyt Stenfors on yksi TPS:n kauden isoista onnistujista. Vaikka suurimmat hyökkäyspään tehot antavat vielä odottaa itseään, Stenfors voittaa kaksinkamppailuja kovalla prosentilla ja käynnistää hyökkäyksiä mallikkaasti.

Jere Aanila, #6: Stenforsin pakkipari. Aanilaan sopii samat sanat kuin Stenforsiinkin. Jos Stenfors on pakkiparin lihakset, olkoon Aanila sitten aivot. Tekee nuoresta iästään (18) huolimatta erittäin järkeviä ja peliä edistäviä ratkaisuja pallollisena. Pelikäsitys korkeaa luokkaa.

AC HaKi
Teemu Kortelainen, #30: Suomen U19 maajoukkueen ykkösveskarina kotikisoissa toiminut Kortelainen on tällä kaudella onnistunut HaKin maalin suulla mainiosti. Tällä hetkellä viidenneksi parhaalla torjuntaprosentilla palloja koppaava entinen Erä-maalivahti on paljon vartijana myös keskiviikkona.

Mika Moilanen, #11: Miesten maajoukkueessakin tällä kaudella esiintynyt Mika Moilanen löi itseään läpi viime kaudella ja on tänäkin vuonna esiintynyt HaKin ykköstykkinä. Aktiivisesti ratkaisuja hakeva Moilanen on 15 pelissä saldonnut pisteet 13+10=23 ollen HaKin selvästi paras pistemies.

TPS-AC HaKi ke klo 18.30, Turkuhalli

TPS:n tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Palloseura - logo

TPS - 2009-2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikielto

FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikielto

Pääsarjojen kurinpitodelegaatio on määrännyt FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikiellon kontaktista EräViikinkien Matej Penickaan joukkueiden välisessä F-liigan ottelussa maanantaina.

Lue lisää
TPS:n miesten liigaryhmässä koronatapaus - viikonlopun ottelut siirtyvät

TPS:n miesten liigaryhmässä koronatapaus - viikonlopun ottelut siirtyvät

TPS:n miesten liigajoukkueessa on todettu positiivinen koronatapaus. Altistuneet joukkueen jäsenet on asetettu 10 vuorokauden karanteeniin, joka päättyy sunnuntaina 25. lokakuuta.

Lue lisää
Kapteeni Kailiala jatkaa TPS:ssä - superlupaus Vesteriselle pitkä sopimus

Kapteeni Kailiala jatkaa TPS:ssä - superlupaus Vesteriselle pitkä sopimus

Maailmanmestari Miko Kailiala, 27, ja TPS ovat allekirjoittaneet jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Viime kaudella ensimmäiset liiga-askeleensa ottanut nuorten maajoukkuepelaaja Waltteri Vesterinen, 17, on tehnyt TPS:n kanssa 2+1 vuotisen sopimuksen.

Lue lisää
Forsman ja Hyytiäinen vahvistamaan TPS:ää

Forsman ja Hyytiäinen vahvistamaan TPS:ää

TPS vahvistuu, kun Juuso Forsman, 23, ja Jani Hyytiäinen, 29, pukevat ensi kaudella mustavalkean pelipaidan ylleen. Molempien sopimus on mallia 1+1 vuotta.

Lue lisää
Lauri Stenfors jatkaa TPS:ssä

Lauri Stenfors jatkaa TPS:ssä

Maailmanmestari Lauri Stenfors ja TPS ovat solmineet vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

Lue lisää
Kytöhonka jää sivuun - Raatarilasta FBC Turun uusi päävalmentaja

Kytöhonka jää sivuun - Raatarilasta FBC Turun uusi päävalmentaja

FBC Turun divarijoukkueen valmennuksessa koetaan nyt muutoksia, kun Santeri Raatarila korvaa Perttu Kytöhongan päävalmentajan paikalla.

Lue lisää