Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Huippuvireiset naiset pistejahtiin Ahvenanmaalle

 
Huippuvireiset naiset pistejahtiin Ahvenanmaalle

TPS:n naisten liigajoukkue matkustaa lauantaina Ahvenanmaalle hallitsevan mestarijoukkueen Åland Unitedin vieraaksi. Ottelu alkaa Lemlandin Bengtsbölen Idrottsplatsilla klo 17.00.

TPS:llä on kaikki mahdollisuudet horjuttaa mestareita, sillä kevään ensimmäinen kohtaaminen Turussa päättyi emäntien 2-0-voittoon.

- Silloin tsemppi oli kohdallaan ja taistelimme kaikki tilanteet loppuun asti. Lisäksi syöttöpeli toimi koko pelin todella hienosti, oikeastaan kaikki sujui silloin, ratkaisevan 2-0-osuman iskenyt Taija Tomberg muistelee.

TPS:n viimeisen kahdeksan ottelun saldo on jäätävää luettavaa, sillä kuusi voittoa saa seurakseen vain yhden vaivaisen tasapelin sekä tappion. Sarjasijoitus on noussut kohisten putoajan tontilta jo viidenneksi. Åland United on tällä hetkellä vahvasti pronssissa kiinni ja kahdeksan pistettä Tepsin edellä.

- Olemme pelanneet enemmän joukkueena ja tulokset on nähtävissä. Jokainen tietää nyt selkeästi oman roolinsa ja paikkansa, Tomberg kuittaa vahvan nousujohteisuuden salat.

TPS:n tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Palloseura - logo

TPS - 2010 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010

Ottelut kaudella 2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



TPS solmi jatkosopimuksen nuoren oman kasvattinsa kanssa

TPS solmi jatkosopimuksen nuoren oman kasvattinsa kanssa

Jalkapallon Ykkösliigassa pelaava Turun Palloseura on käyttänyt laitahyökkääjä Veeti Pohtion, 18, sopimuksessa olleen option.

Lue lisää
FC Inter vapautti Jarkko Wissin päävalmentajan tehtävästä

FC Inter vapautti Jarkko Wissin päävalmentajan tehtävästä

FC Inter Turku Oy on vapauttanut Jarkko Wissin Interin liigajoukkueen päävalmentajan tehtävästä.

Lue lisää
18-vuotias Joonas Kekarainen siirtyy Interiin

18-vuotias Joonas Kekarainen siirtyy Interiin

FC Inter on solminut 2+1-vuotisen pelaajasopimuksen 18-vuotiaan Joonas Kekaraisen kanssa. Oman ikäluokkansa maajoukkueen vakionimiin kuuluva keskikenttäpelaaja siirtyy Interiin Käpylän Pallosta.

Lue lisää
Nuorten maajoukkuepuolustaja Eero Uusitalo jatkaa kasvattajaseurassaan

Nuorten maajoukkuepuolustaja Eero Uusitalo jatkaa kasvattajaseurassaan

Jalkapallon Ykkösliigassa pelaava Turun Palloseura on tehnyt kauden 2024 kattavan sopimuksen keskuspuolustaja Eero Uusitalon, 18, kanssa. Uusitalo on TPS:n oma kasvatti, joka teki ensiesiintymisensä edustusjoukkueessa viime kaudella.

Lue lisää
Interin organisaatio vahvistuu

Interin organisaatio vahvistuu

FC Interin seuraorganisaatio vahvistuu kahdella uudella avainhenkilöllä. Seurassa aiemmin liigapelaajana sekä valmennuspäällikkönä työskennellyt Kalle Parviainen on nimetty seuran urheilujohtajaksi. Interin kehitysjohtajaksi on nimetty Tuomas Välimäki.

Lue lisää
Hyökkääjälupaus Onni Helén solmi kaksivuotisen sopimuksen kasvattajaseuransa TPS:n kanssa

Hyökkääjälupaus Onni Helén solmi kaksivuotisen sopimuksen kasvattajaseuransa TPS:n kanssa

Turun Palloseura on solminut kaudet 2024 ja 2025 kattavan edustusjoukkuesopimuksen hyökkääjä Onni Helénin kanssa.

Lue lisää