Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Miehillä edessään tuplaviikonloppu

 
Miehillä edessään tuplaviikonloppu

Salibandyliigakautena positiivisesti aloittanut TPS tiivistää ottelutahtiaan viikonloppuna, sillä joukkue on tulessa sekä lauantaina, että sunnuntaina.

Trackers-TPS

Viikonloppu alkaa vierasottelulla Hämeenlinnan Trackersia vastaan. Rajusti uudistunut Trackers on monien asiantuntijoiden toimesta arvioitu liigan häntäpäähän. Arvioiden perusteena on se fakta, että joukkue menetti mm. kivikovan ykköshyökkäysketjunsa (Jussi Korhonen-Heikki Hätönen-Jouko Honkanen) Classiciin. Lisäksi Halosen veljekset Petri ja Pasi pakkasivat tavaransa ja suuntasivat SSV:n riveihin. Trackers ei saanut houkuteltua riveihinsä nimimiehiä muualta, joten joukkueen on pitänyt scoutata alemmat sarjatasot tarkkaan ja lisäksi nostaa omia junioreita suurempaan rooliin. Monessa mielessä hämeenlinnalaisten tilanne muistuttaa TPS:n tilannetta vuosi takaperin.

Trackers on aloittanut sarjakautensa kolmella tappiolla, mutta merkit paremmasta ovat ilmassa. Joukkue nousi ottelussa Loviisan Toria vastaan kamppailemaan voitosta pahasta takaa-ajoasemasta huolimatta ja ainakin alkukauden pelien perusteella, myös uusia ratkaisijoita on alkanut ilmaantua omien junnujen Iiro Nurmisen (4+2) ja Sami Saarisen (2+4) johdolla. Trackers kaipaa kipeästi avauspisteitä ja lähtee lauantain kamppailuun kovalla asenteella.

TPS:lle lauantain pelin lähtötilanne on uusi. Kahteen ensimmäiseen peliin altavastaajan asemasta lähtenyt joukkue on lauantaina monien papereissa todennäköisesti hienoinen suosikki. Viikonlopun SPV-pyörityksen jälkeen takit ovat kuitenkin pysyneet tiukasti kiinni, kahdesta pisteestä huolimatta. Viime kauden viimeisessä pelissä TPS otti Trackersiltä kyytiä lukemin 10-2, joten ainakin siitä on helppo parantaa. TPS:n tulee kyetä vastaamaan todennäköisesti erittäin aktiivisen ja aggressiivisen kotijoukkueen paineeseen. SPV-pelin tempo tuli TPS:lle yllätyksenä, Hämeenlinnassa näin ei voi käydä.

TPS-Happee

Sunnuntaina TPS esiintyy toisen kerran kotiyleisölleen Caribiassa klo 17.00 alkaen. Vastaansa TPS saa viime kaudella käytännössä kaikki positiivisesti yllättäneen Happeen.

Viime kaudella toiseksi eniten maaleja sylkenyt jyväskyläläisryhmä lähtee kauteen kovin tavoittein. Joukkue menetti Jami Mannisen ja Petri Hakosen Sveitsiin, mutta tulopuolella oli mm. Oilersin Petri Jalanko ja Josban kokenut Johnny Kotro. Joukkueen runko on näin ollen pysynyt hyvin kasassa.

Happee avasi kautensa vierasvoitolla Kooveesta, mutta on tämän jälkeen kärsinyt maalin tappiot kahdelle ”suurelle”, SSV:lle ja Classicille. Happeen valmistautumista näihin otteluihin häiritsi joukkueen sisällä pyörinyt flunssa-aalto, mutta tästä huolimatta se nousi huonosta alusta huolimatta pelaamaan voitosta kummassakin pelissä. TPS hävisi kummankin keskinäisen kohtaamisen menneellä kaudella.

Kotijoukkueella on peli alla lauantailta. Happee on tunnettu erittäin aktiivisesta hyökkäyspelistään ja fyysisistä otteistaan, joten ”jalan riittävyys” on yksi oleellinen seikka TPS:n sunnuntain menestyksen kannalta. TPS:n on kummassakin pelissä parannettava pallollista peliään SPV-ottelusta, sillä pelkästään puolustamalla ei kahta peliä kykene kovalla tasolla pelaamaan.

09.10. Trackers-TPS klo 17.00, Iittala

10.10. TPS-Happee klo 17.00, Caribia

TPS:n tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Palloseura - logo

TPS - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikielto

FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikielto

Pääsarjojen kurinpitodelegaatio on määrännyt FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikiellon kontaktista EräViikinkien Matej Penickaan joukkueiden välisessä F-liigan ottelussa maanantaina.

Lue lisää
TPS:n miesten liigaryhmässä koronatapaus - viikonlopun ottelut siirtyvät

TPS:n miesten liigaryhmässä koronatapaus - viikonlopun ottelut siirtyvät

TPS:n miesten liigajoukkueessa on todettu positiivinen koronatapaus. Altistuneet joukkueen jäsenet on asetettu 10 vuorokauden karanteeniin, joka päättyy sunnuntaina 25. lokakuuta.

Lue lisää
Kapteeni Kailiala jatkaa TPS:ssä - superlupaus Vesteriselle pitkä sopimus

Kapteeni Kailiala jatkaa TPS:ssä - superlupaus Vesteriselle pitkä sopimus

Maailmanmestari Miko Kailiala, 27, ja TPS ovat allekirjoittaneet jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Viime kaudella ensimmäiset liiga-askeleensa ottanut nuorten maajoukkuepelaaja Waltteri Vesterinen, 17, on tehnyt TPS:n kanssa 2+1 vuotisen sopimuksen.

Lue lisää
Forsman ja Hyytiäinen vahvistamaan TPS:ää

Forsman ja Hyytiäinen vahvistamaan TPS:ää

TPS vahvistuu, kun Juuso Forsman, 23, ja Jani Hyytiäinen, 29, pukevat ensi kaudella mustavalkean pelipaidan ylleen. Molempien sopimus on mallia 1+1 vuotta.

Lue lisää
Lauri Stenfors jatkaa TPS:ssä

Lauri Stenfors jatkaa TPS:ssä

Maailmanmestari Lauri Stenfors ja TPS ovat solmineet vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

Lue lisää
Kytöhonka jää sivuun - Raatarilasta FBC Turun uusi päävalmentaja

Kytöhonka jää sivuun - Raatarilasta FBC Turun uusi päävalmentaja

FBC Turun divarijoukkueen valmennuksessa koetaan nyt muutoksia, kun Santeri Raatarila korvaa Perttu Kytöhongan päävalmentajan paikalla.

Lue lisää