Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Ei näillä vielä kuuhun mennä

 
Ei näillä vielä kuuhun mennä

Mestiksen tyvipään taisto TuTon ja Kajaanin Hokin välillä oli aika ajoin juuri sellaista pelailua minkä sarjataulukkosijoituksetkin kertovat. Syötöt paukkuivat mihin sattuivat, äijää istui ja makoili päällekkäin ja muutenkin sekava vaikutelma leijaili ottelun yllä. TuTon helpohko voitto kajaanilaisista merkitsi  joka tapauksessa sitä että piste- ero TuTon ja Hokin välillä on kaksi pistettä. Matkaa pisteissä sijaan kymmenen TuTolla on kuusi ja Hokilla neljä.

Illan jumbofinaaliin TuTo lähti ilman alakerran kokenutta luutaa Markus Lainetta sekä maalivahti Kim Törnströmiä. Ari Reunasen kaverina TuTon maalivahtiosastolla oli Eero Purtsi, vielä A- junnuikäinen maalivahti, jolla on olemassa oleva sopimus edustusjoukkueen kanssa. Itse ottelu alkoi perinteisen kaavan mukaan ja höysteenä nähtiin vielä TuTon jäähyt. Kolmen minuutin kohdalla jäähyaitiossa sittaili kaksi tutolaista ja Hokin ei kovinkaan ruudikas ylivoima pyöri sen verran tehokkaasti että ajassa 3.53 Niko Saarenpää tinttasi vieraat johtoon. Nähtiin siis hyvin tavanomainen ottelun alku Kupittaalla. Hokin avausmaalista lähtien kentällä nähtiin kuitenkin vain yksi joukkue jolla oli hinkua rakentaa peliä ja voittaa. Ensimmäinen palkinto tästä tahtotilasta koitti ajassa 9.49 kun TuTon Arttu Niskakankaan nollakulmasta tinttaama kuti kimposi verkon perukoille maalivahti Juha Järvenpäästä kimmonneena.

Toinen erä oli kyllä aika lailla TuTon hallintaa mutta silti erän ilme oli sanoisiko tahmea. Pelaajien otteet olivat aika ajoin kuin joulunjälkeispeleissä. Näytti ikään kuin siltä että joulukinkut painoivat pohkeissa. TuTon johtomaali roikkui ilmassa ja Hokki koetti laittaa tässä vaiheessa viimeiset ruudinjyvät likoon rikkoakseen vastustajan aikeita. Pari minuuttia ennen erän loppua TuTon Janne Jokila vei kahden miehen ylivoimalla kotijoukkueen maalin johtoon. Kolmannessa erässä kajaanilaisten selkä taittui sitten lopullisesti. TuTo hallitsi kenttätapahtumia aika lailla suvereenisti eikä TuTo- veskarin Ari Reunasen tarvinnut entistä seuraansa vastaan tehdä kovinkaan kummoisia pelastuksia. Janne Jokilan toinen maali sekä Tommi Laineen 4-1 viimeistely olivat koko lailla kosmetiikkaa, sillä Hokista ei enää tässä vaiheessa ottelua ollut uhkaajaa TuTon voitolle. Muutamat ylimääräiset heartbeatit koettiin kyllä kun Hokin Pietari Kolhonen pääsi läpiajoon mutta hehtaaripyssyllä ammuttu kuti viuhui reippaasti ohi TuTo- maalin. Kolmannen erän tunnelmia kuvaakin loistavasti katsomosta kuulunut pikkulapsen ääni, joka totesi että ”tehkää nyt se maali, mulla on kauhea pissahätä”.

Kahden tappio- ottelun jälkeen TuTo sai taas kerättyä itsensä paitsi voittojen tielle, niin mielikuvituksellisen pelitavan syrjään kiinni. Iänikuinen oman maalin takana tapahtuva leipominen oli poissa ja hyökkäyksiin lähdettiin liukkaasti ja pirteästi. Tästä huolimatta turkulaisetkin tekivät tukun harhasyöttöjä ja voidaan vai arvailla mikä olisi ollut lopputulos jos vastassa olisi ollut tarkemmin pelannut bändi. Turkulaisista löytyi monia onnistujia, mutta ehkä on syytä nostaa esiin kolme nimeä. Ossipekka Lehtonen, Matti Aho sekä Lauri Aaltonen pelaavat tavalla joka luo paljon lupaavia tulevaisuudenfiiliksiä. Ilman näiden pelaajien työpanosta TuTon voitto ei ehkä olisi ollut näin selvä. Hokin rosterista ehkä näkyvimmin esiin nousivat Niko Saarenpää, Nico Aaltonen sekä Porin Ässien A- junnuista Kajaanissa lainalla oleva maalivahti Juha Järvenpää.

Hokin päävalmentaja Sami Karppinen oli ottelun jälkeen varsin vähäpuheinen. Karppinen totesi ykskantaan TuTon olleen parempi joukkue ja lisäsi että joukkueen takki oli tyhjä. Karppisen toteamus ”löpön loppumisesta” kuvaa aika tarkkaan joukkueen tilaa illan ottelussa. TuTon päävalmentaja Petri Niukkanen oli tyytyväinen siitä että luisteltiin paljon ja että karvauspeli onnistui nyt hyvin. Yhden kokonaisen huilipäivän viikolla viettäneen turkulaisjoukkueen peli- ilme oli Niukkasen mielestä hyvä, mutta korosti että sen on pysyttävä sellaisena jatkossakin jos joukkue mielii pois jumbosijalta. Alkava viikko merkitsee kummallekin uusia koitoksia jo keskiviikkona jolloin Hokki saa vieraakseen Vimpelinlaaksoon sarjajohtajan Jukurit. Vähintään yhtä kutkuttava ottelu pelataan Turussa, jolloin TuTon vieraaksi saapuu LeKi jo toistamiseen pienen ajan sisällä.

Mestiksen (Juha Heikkilä) tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Toverit - logo

TuTo - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Simon Suoranta TUTOon loppukaudeksi

Simon Suoranta TUTOon loppukaudeksi

Kokenut hyökkääjä Simon Suoranta liittyy TUTOn harjoitusvahvuuteen välittömästi, mutta pelaamassa hänet nähdään todennäköisesti vasta ensi viikolla.

Lue lisää
Mikael Hakkarainen siirtyy TPS:n riveihin

Mikael Hakkarainen siirtyy TPS:n riveihin

Turun Palloseura on solminut vuoden mittaisen pelaajasopimuksen Mikael Hakkaraisen kanssa. Keskushyökkääjän tontilla viihtyvä 23-vuotias Hakkarainen liittyi TPS:n harjoitusvahvuuteen tänään perjantaiaamuna.

Lue lisää
Lauri Korpikosken kausi päättyi lonkkaoperaatioon

Lauri Korpikosken kausi päättyi lonkkaoperaatioon

Turun Palloseuran kapteenin Lauri Korpikosken lonkka tähystettiin maanantaina Turussa. Operaation myötä Korpikosken pelit tältä kaudelta on pelattu, joskin leikkaus sujui hyvin.

Lue lisää
TPS:n maalivahtiosasto vahvistuu Kari Piiroisella

TPS:n maalivahtiosasto vahvistuu Kari Piiroisella

Turun Palloseura on tehnyt lainasopimuksen maalivahti Kari Piiroisen kanssa. 19-vuotias siirtyy TPS-paitaan Tampereen Tapparan sopimuspelaajana, joskin kuluvalla kaudella hän on pelannut Mestistä TUTOn paidassa.

Lue lisää
Maalivahti Rasmus Tirrosen sopimus on purettu

Maalivahti Rasmus Tirrosen sopimus on purettu

Turun Palloseura ja maalivahti Rasmus Tirronen ovat purkaneet pelaajasopimuksen yhteisymmärryksessä.

Lue lisää
Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa TPS:ssä

Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa TPS:ssä

NHL-seura Buffalo Sabresin sopimuspelaaja, maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa edelleen Turun Palloseuran riveissä.

Lue lisää