Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Magnus Bahne palaa Interiin

 
Magnus Bahne palaa Interiin

FC Inter saa tulevalla kaudelle odotetun paluumuuttajan, kun Ruotsissa neljä kautta viihtynyt maalivahti Magnus Bahne palaa Interin riveihin. 31-vuotiaan Bahnen ja Interin välinen sopimus kattaa kauden 2011.

- Vuodet Ruotsissa olivat antoisaa ja opettavaista aikaa niin pelillisesti kuin elämänkokemuksenkin kannalta. Nyt kuitenkin tuntui siltä, että on oikea aika palata takaisin Turkuun ja Interiin, Bahne toteaa allekirjoittamastaan sopimuksesta.

Kaarinasta kotoisin oleva maalivahti pelasi ensimmäiset liigaottelunsa Interin paidassa jo kaudella 1999 ja oli joukkueen ykkösmaalivahti aina kauden 2006 jälkeen tapahtuneeseen lähtöönsä saakka. Ruotsissa ”Mankun” ensimmäinen kausi lähti käyntiin komeasti Allsvenskanin Halmstadissa, mutta
päättyi jo saman vuoden elokuussa loukkaantumiseen. Kolmen Halmstad-kauden jälkeen Bahne siirtyi Superettan-joukkue Assyriskaan, jossa hän pelasi menneen kauden.

- Missään nimessä en ole tulossa Suomeen jäähdyttelemään, vaan olen hyvässä fyysisessä kunnossa ja motivaatiota riittää. Haluan olla auttamassa Interiä kohti liigan kärkisijoja, ”Mankku” toteaa.

A-maajoukkueessa Bahne debytoi jo vuonna 2000, jonka lisäksi hän on ollut maajoukkueen mukana useina vuosina. Veikkausliigassa hän on pelannut kaikkiaan 197 ottelua, jotka kaikki Interin paidassa.

Interin tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


FC Inter ry - logo

FC Inter - 2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010

Ottelut kaudella 2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



TPS solmi jatkosopimuksen nuoren oman kasvattinsa kanssa

TPS solmi jatkosopimuksen nuoren oman kasvattinsa kanssa

Jalkapallon Ykkösliigassa pelaava Turun Palloseura on käyttänyt laitahyökkääjä Veeti Pohtion, 18, sopimuksessa olleen option.

Lue lisää
FC Inter vapautti Jarkko Wissin päävalmentajan tehtävästä

FC Inter vapautti Jarkko Wissin päävalmentajan tehtävästä

FC Inter Turku Oy on vapauttanut Jarkko Wissin Interin liigajoukkueen päävalmentajan tehtävästä.

Lue lisää
18-vuotias Joonas Kekarainen siirtyy Interiin

18-vuotias Joonas Kekarainen siirtyy Interiin

FC Inter on solminut 2+1-vuotisen pelaajasopimuksen 18-vuotiaan Joonas Kekaraisen kanssa. Oman ikäluokkansa maajoukkueen vakionimiin kuuluva keskikenttäpelaaja siirtyy Interiin Käpylän Pallosta.

Lue lisää
Nuorten maajoukkuepuolustaja Eero Uusitalo jatkaa kasvattajaseurassaan

Nuorten maajoukkuepuolustaja Eero Uusitalo jatkaa kasvattajaseurassaan

Jalkapallon Ykkösliigassa pelaava Turun Palloseura on tehnyt kauden 2024 kattavan sopimuksen keskuspuolustaja Eero Uusitalon, 18, kanssa. Uusitalo on TPS:n oma kasvatti, joka teki ensiesiintymisensä edustusjoukkueessa viime kaudella.

Lue lisää
Interin organisaatio vahvistuu

Interin organisaatio vahvistuu

FC Interin seuraorganisaatio vahvistuu kahdella uudella avainhenkilöllä. Seurassa aiemmin liigapelaajana sekä valmennuspäällikkönä työskennellyt Kalle Parviainen on nimetty seuran urheilujohtajaksi. Interin kehitysjohtajaksi on nimetty Tuomas Välimäki.

Lue lisää
Hyökkääjälupaus Onni Helén solmi kaksivuotisen sopimuksen kasvattajaseuransa TPS:n kanssa

Hyökkääjälupaus Onni Helén solmi kaksivuotisen sopimuksen kasvattajaseuransa TPS:n kanssa

Turun Palloseura on solminut kaudet 2024 ja 2025 kattavan edustusjoukkuesopimuksen hyökkääjä Onni Helénin kanssa.

Lue lisää