Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Tommi Virtanen, Markus Palmroth ja Robin Bergman TuToon

 
Tommi Virtanen, Markus Palmroth ja Robin Bergman TuToon

Maalivahti Tommi Virtanen, puolustaja Markus Palmroth ja hyökkääjä Robin Bergman siirtyvät tänään TPS:stä TuToon. Tommi Virtanen ja Robin Bergman pelaavat TuTossa toistaiseksi, kuitenkin enintään joulutaukoon asti ja Markus Palmroth toistaiseksi, kuitenkin enintään tammikuun loppuun asti.

Janne Jokilalla on nivusvamma, jonka kestosta ei ole tietoa. Bergman tulee Jokilan paikalle laitahyökkääjäksi.

Markus Palmroth vahvistaa TuTon puolustusta. Palmroth pelasi TuTossa myös viime kaudella 10 ottelua ennen vakavaa loukkaantumistaan.

Myös Tommi Virtaselle on TuTon paita tuttu viime kaudelta edustusjoukkueesta ja aiemmilta vuosilta myös TuTon junioreista.

Lisäksi TuTo on saamassa ensi viikoksi täydennystä kokoonpanoon sairastuvalta. Anrei Hakulinen hakee pelituntumaa viikonlopun aikana A-junioreista. Hänen on tarkoitus palata edustusjoukkueeseen ensi viikolla.

TuTon tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Toverit - logo

TuTo - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Simon Suoranta TUTOon loppukaudeksi

Simon Suoranta TUTOon loppukaudeksi

Kokenut hyökkääjä Simon Suoranta liittyy TUTOn harjoitusvahvuuteen välittömästi, mutta pelaamassa hänet nähdään todennäköisesti vasta ensi viikolla.

Lue lisää
Mikael Hakkarainen siirtyy TPS:n riveihin

Mikael Hakkarainen siirtyy TPS:n riveihin

Turun Palloseura on solminut vuoden mittaisen pelaajasopimuksen Mikael Hakkaraisen kanssa. Keskushyökkääjän tontilla viihtyvä 23-vuotias Hakkarainen liittyi TPS:n harjoitusvahvuuteen tänään perjantaiaamuna.

Lue lisää
Lauri Korpikosken kausi päättyi lonkkaoperaatioon

Lauri Korpikosken kausi päättyi lonkkaoperaatioon

Turun Palloseuran kapteenin Lauri Korpikosken lonkka tähystettiin maanantaina Turussa. Operaation myötä Korpikosken pelit tältä kaudelta on pelattu, joskin leikkaus sujui hyvin.

Lue lisää
TPS:n maalivahtiosasto vahvistuu Kari Piiroisella

TPS:n maalivahtiosasto vahvistuu Kari Piiroisella

Turun Palloseura on tehnyt lainasopimuksen maalivahti Kari Piiroisen kanssa. 19-vuotias siirtyy TPS-paitaan Tampereen Tapparan sopimuspelaajana, joskin kuluvalla kaudella hän on pelannut Mestistä TUTOn paidassa.

Lue lisää
Maalivahti Rasmus Tirrosen sopimus on purettu

Maalivahti Rasmus Tirrosen sopimus on purettu

Turun Palloseura ja maalivahti Rasmus Tirronen ovat purkaneet pelaajasopimuksen yhteisymmärryksessä.

Lue lisää
Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa TPS:ssä

Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa TPS:ssä

NHL-seura Buffalo Sabresin sopimuspelaaja, maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa edelleen Turun Palloseuran riveissä.

Lue lisää