Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

A-nuorilla musertava kolmas erä - pisteet jäivät Turkuun

 
A-nuorilla musertava kolmas erä - pisteet jäivät Turkuun

A-nuoret sai sunnuntaina vastaan sarjan häntäpäähän juuttuneen SBandyn Lahdesta. TPS:n kannalta lähtökohdat otteluun eivät olleet kovin vahvat, sillä joukkue ei päässyt treenaamaan viisikkopelin saloja koko viikon aikana. Myös sairastuvalla oli täyttä läpi viikon, mutta otteluun kotijoukkue sai raavittua pari kentällistä pelaajia kasaan. Ottelun ensimmäinen puolikas meni vierailijoille uhkaavan tuntuisesti lukemin 1-4. Jälkimmäinen 30 minuuttinen sujui sitten paremmin. TPS laukoi 16 osumaa SBandyn jäädessä yhteen. Lopputulos näin ollen murskaava 17-5 (1-2, 4-3, 12-0)

TPS pyrki keskittymään ottelun alussa omaan tekemiseen ja vastustaja pyrittiin unohtamaan täysin, ettei takin napit vahingossakaan olisi päässeet avautumaan ennen alkuvihellystä. Ensimmäinen erä oli kuitenkin erittäin nihkeää hankaamista. Kentällä oli todella paljon tilaa ja aikaa pallon kanssa ja tämä ei tällä kertaa tuntunut sopivan kotijoukkueelle. Täysin kävelyyn ja neppailuun mukaan lähteneet TPS-pelaajat hautoivat vuorotellen palloa katastrofaalisiin virheisiin saakka ja näistä lahtelaisten näppärät pelaajat iskivät näyttäviä vastahyökkäyksiä. Erän aikana nähtiin kolme maalia, joista kaksi meni vierasjoukkueen nimiin.

Toiseen erään kotijoukkue pyrki aktivoittamaan pallollistaän, mutta ei tahtonut siinä vieläkään onnistua. Tässä kohtaa esiin astui entistä enemmän jo avauserässä hanskansa täysin hukanneet tuomarit. Siinä missä TPS-pelaajat puskivat palloa tuloksetta puolustusmuuriin, tuomarit päättivät nostaa käden pystyyn jokaisesta kontaktitilanteesta. Kentällä ei myöskään saanut puhua, joten pelinsä kanssa tuskailleen kotijoukkueen kannalta pelaaminen ei tuntunut varmasti helpolta.

SBandy ehti karkaamaan jo 1-4 johtoon ennen kuin TPS-pelurit päättivät ryhtyä taistelemaan kentällä. Alivoimat selvitettiin suhteellisen kunniakkaasti ja hyökkäyspelaamisessakin nähtiin jo pieniä ilonpilkahduksia. Toiselle erätauolle siirryttiin lukemissa 5-5.

Kolmannen erän alussa kotijoukkueelle avautui ylivoimalla mahdollisuus siirtyä ensimmäistä kertaa johtoon. Tämä tilaisuus käytettiin hienosti hyväksi. Ylivoimaa seuranneessa vaihdossa TPS niittasi seitsemännen osumansa. Tämän jälkeen SBandy aktivoi karvauksensa ja tällä kertaa tulos ei ollut lahtelaisten kannalta positiivinen. Ketsuppipullo avautui kerralla kunnolla ja kotijoukkue takoi päätöserässä peräti 12 maalia.

TPS:n vastuuvetäjä Aki Vilander ei tällä kertaa halunnut analysoida peliä sen enempää, vaan ilmoitti näkemyksensä illan tuomaritoiminnasta.

- Uskomaton esitys. Kentällä oli kaksi tuomaria, jotka halusivat päteä pelaajille ja sitä kautta pönkittää omaa egoaan. Ymmärrän, että joskus tuomariltakin karkaa homma lapasesta, niin käy myös pelaajille ja valmentajillekin aika ajoin. Ylimielisen otteen karsisin silti mielelläni pois, varsinkin tuomareilta.

- Meidän pelureiden kannalta tilanne oli ikävä, kun oma peli ei luista ja samalla vastustajan lisäksi tuntuu joku heittävän vielä lisää kapuloita rattaisiin. Onneksi tilanne saatiin tänään kuitenkin kuitattua huumorilla ja viimeisellä 20 minuuttisella saatiin tärkeitä onnistumisia. Iso kiitos siitä koko joukkueelle, päätti Vilander.

TPS:n tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Palloseura - logo

TPS - 2010-2011 A-nuoret

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikielto

FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikielto

Pääsarjojen kurinpitodelegaatio on määrännyt FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikiellon kontaktista EräViikinkien Matej Penickaan joukkueiden välisessä F-liigan ottelussa maanantaina.

Lue lisää
TPS:n miesten liigaryhmässä koronatapaus - viikonlopun ottelut siirtyvät

TPS:n miesten liigaryhmässä koronatapaus - viikonlopun ottelut siirtyvät

TPS:n miesten liigajoukkueessa on todettu positiivinen koronatapaus. Altistuneet joukkueen jäsenet on asetettu 10 vuorokauden karanteeniin, joka päättyy sunnuntaina 25. lokakuuta.

Lue lisää
Kapteeni Kailiala jatkaa TPS:ssä - superlupaus Vesteriselle pitkä sopimus

Kapteeni Kailiala jatkaa TPS:ssä - superlupaus Vesteriselle pitkä sopimus

Maailmanmestari Miko Kailiala, 27, ja TPS ovat allekirjoittaneet jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Viime kaudella ensimmäiset liiga-askeleensa ottanut nuorten maajoukkuepelaaja Waltteri Vesterinen, 17, on tehnyt TPS:n kanssa 2+1 vuotisen sopimuksen.

Lue lisää
Forsman ja Hyytiäinen vahvistamaan TPS:ää

Forsman ja Hyytiäinen vahvistamaan TPS:ää

TPS vahvistuu, kun Juuso Forsman, 23, ja Jani Hyytiäinen, 29, pukevat ensi kaudella mustavalkean pelipaidan ylleen. Molempien sopimus on mallia 1+1 vuotta.

Lue lisää
Lauri Stenfors jatkaa TPS:ssä

Lauri Stenfors jatkaa TPS:ssä

Maailmanmestari Lauri Stenfors ja TPS ovat solmineet vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

Lue lisää
Kytöhonka jää sivuun - Raatarilasta FBC Turun uusi päävalmentaja

Kytöhonka jää sivuun - Raatarilasta FBC Turun uusi päävalmentaja

FBC Turun divarijoukkueen valmennuksessa koetaan nyt muutoksia, kun Santeri Raatarila korvaa Perttu Kytöhongan päävalmentajan paikalla.

Lue lisää