Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

HeKi haastaa TuTon perjantai-illassa

 
HeKi haastaa TuTon perjantai-illassa

Mestiksen runkosarjan lähestyessä loppua kasvaa otteluiden tärkeys entisestään. TuTolla on vuorossa toistaiseksi kauden tärkein ottelu perjantaina, kun vastaan luistelee HeKi Heinolasta. Ottelu alkaa Kupittaalla klo 18.30.

TuTo tavoittelee keskiviikon kotivoitolle jatkoa perjantaina lähes samalla kokoonpanolla. Ainoana muutoksena Jyri Vähänikkilä jättää illan ottelun väliin viime ottelussa kokemansa kovan laitataklauksen vuoksi.

Ottelun lähtökohdat ovat selvät. Tappio illan ottelusta aiheuttaisi kovan kolauksen molempien joukkueiden tavoitteille. HeKi pyrkii vielä pudotuspeleihin. Sen saavuttaminen edellyttäisi kuitenkin pistepussin karttumista lopuissa otteluissa. TuTo tarvitsee puolestaan kipeästi lisäpisteitä, jotta kapuaminen sarjataulukossa olisi mahdollista. TuTolle illan ottelu on erityisen tärkeä, koska HeKi on sarjataulukossa juuri sen edellä 11. sijalla. TuTolla on ottelussa myös vahvaa revanssihenkeä, koska se hävisi syksyn molemmat ottelut HeKille äärimmäisen katkeralla tavalla.

TuTon tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Toverit - logo

TuTo - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Jyri Vähänikkilä

18.2.1989 Tornio
Tiedot


Simon Suoranta TUTOon loppukaudeksi

Simon Suoranta TUTOon loppukaudeksi

Kokenut hyökkääjä Simon Suoranta liittyy TUTOn harjoitusvahvuuteen välittömästi, mutta pelaamassa hänet nähdään todennäköisesti vasta ensi viikolla.

Lue lisää
Mikael Hakkarainen siirtyy TPS:n riveihin

Mikael Hakkarainen siirtyy TPS:n riveihin

Turun Palloseura on solminut vuoden mittaisen pelaajasopimuksen Mikael Hakkaraisen kanssa. Keskushyökkääjän tontilla viihtyvä 23-vuotias Hakkarainen liittyi TPS:n harjoitusvahvuuteen tänään perjantaiaamuna.

Lue lisää
Lauri Korpikosken kausi päättyi lonkkaoperaatioon

Lauri Korpikosken kausi päättyi lonkkaoperaatioon

Turun Palloseuran kapteenin Lauri Korpikosken lonkka tähystettiin maanantaina Turussa. Operaation myötä Korpikosken pelit tältä kaudelta on pelattu, joskin leikkaus sujui hyvin.

Lue lisää
TPS:n maalivahtiosasto vahvistuu Kari Piiroisella

TPS:n maalivahtiosasto vahvistuu Kari Piiroisella

Turun Palloseura on tehnyt lainasopimuksen maalivahti Kari Piiroisen kanssa. 19-vuotias siirtyy TPS-paitaan Tampereen Tapparan sopimuspelaajana, joskin kuluvalla kaudella hän on pelannut Mestistä TUTOn paidassa.

Lue lisää
Maalivahti Rasmus Tirrosen sopimus on purettu

Maalivahti Rasmus Tirrosen sopimus on purettu

Turun Palloseura ja maalivahti Rasmus Tirronen ovat purkaneet pelaajasopimuksen yhteisymmärryksessä.

Lue lisää
Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa TPS:ssä

Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa TPS:ssä

NHL-seura Buffalo Sabresin sopimuspelaaja, maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa edelleen Turun Palloseuran riveissä.

Lue lisää