Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

TPS:n A-nuoret Monnarin luistinradalle

 
TPS:n A-nuoret Monnarin luistinradalle

TPS Akatemian A-nuoret matkustaa lauantaina Jyväskylään hallitsevan Suomen mestarin Happeen vieraaksi Monnarin parketille. Alkukauden alakanttiin pelannut Happee on tullut takaisin omalle paikalleen sarjan kärkikahinoihin, johon se myös pelaajamateriaalinsa puolesta kuuluu. Myös peliesitykset kentällä ovat olleet nousujohteisia.

TPS on pelannut tuloksellisesti tasaisen kauden, vaikka peliesitykset ovatkin kerta toisensa jälkeen heitelleet laidasta laitaan - jopa otteluiden sisällä. Joukkue on päässyt toteuttamaan kauden aikana paljon erilaisia taktiikoita sekä pallollisessa, että pallottomassa pelissä mikä on osaltaan ehkä syönyt pelaamisesta ajoittain parhaat tehot pois. Nyt on kuitenkin selvää, että kaiken on oltava taktiikkaa, pelikuria ja asennetta myöten kunnossa, sillä peliesityksiään parantanut hirvilauma ei ole mieluisimpia vastustajia kotikentällään.

Suurinta vastuuta Happeen maalinteosta on kantanut B-junioriketju Peter Kotilainen-Lassi Kotovaara-Johannes Jokinen. Lisäksi viime kaudella A-nuorten SM-sarjassa 38 kertaa nuottaa heiluttanut Lauri Liikanen on palannut loukkaantumisen jälkeen kentälle totutun tehokkaana. Tähän kun lisätään liigaosasto Tommi Moilanen, Otto Tikka, Jonne Junkkarinen, Panu Kotilainen ja Joonas Pylsy, niin Happeeta voidaan pitää hyökkäysvoimaltaan jopa kovempana kuin viime kauden mestarijoukkuetta.

TPS-leiristä onnistujia on löytynyt laajalta rintamalta jokaisessa pelissä ja materiaalin laajuus tuleekin olemaan varmasti kevään mittaan suuri vahvuus joukkueelle. Onnistumisia on tullut myös yksilötasolla. Tästä kertoo osaltaan se, että jopa neljä B-juniori-ikäistä pelaajaa (Miko Kailiala, Henri Alho, Tino Salminen ja Ville Hirvisuo) vääntää tosissaan myös liigakentillä ja ovat sielläkin löytäneet tehot. Lisäksi liigavauhdissa ovat olleet A-juniori-ikäisistä Juuso Pietilä, Miikka Sokka ja Joonas Marjamäki. Anssi Ala-Nissilä ja Lauri Stenfors ovat myös tarpeen tullen A-nuorten käytettävissä.

Vanhaan kotiluolaansa palaava TPS-veturi Aki Vilander odottaa ottelusta tasaista ja hyvätunnelmaista.

- Selvää on, että nyt joudumme todelliseen puntariin. Yhden käden sormissa ovat ne joukkueet, jotka Monnarilta ovat pystyneet vuosien saatossa voiton hakemaan Happeen pelatessa parhaalla miehistöllään.

- Anteeksi ei kuitenkaan lähdetä pyytelemään, vaan taistellaan jokaisesta tilanteesta kentällä ja tehdään mahdollisimman laadukas suoritus kokonaisuudessaan. Näin olemme varmasti lähellä voittoa.

Pelialustasta ja sen vaikutuksesta ottelun kulkuun löytyy TPS-valmennukselta selkeä mielipide.

- Happeelle alusta on selkeä kotietu, mutta meille loistava mahdollisuus kokeilla jotain uutta, linjaa Vilander.

TPS:n tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Palloseura - logo

TPS - 2010-2011 A-nuoret

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikielto

FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikielto

Pääsarjojen kurinpitodelegaatio on määrännyt FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikiellon kontaktista EräViikinkien Matej Penickaan joukkueiden välisessä F-liigan ottelussa maanantaina.

Lue lisää
TPS:n miesten liigaryhmässä koronatapaus - viikonlopun ottelut siirtyvät

TPS:n miesten liigaryhmässä koronatapaus - viikonlopun ottelut siirtyvät

TPS:n miesten liigajoukkueessa on todettu positiivinen koronatapaus. Altistuneet joukkueen jäsenet on asetettu 10 vuorokauden karanteeniin, joka päättyy sunnuntaina 25. lokakuuta.

Lue lisää
Kapteeni Kailiala jatkaa TPS:ssä - superlupaus Vesteriselle pitkä sopimus

Kapteeni Kailiala jatkaa TPS:ssä - superlupaus Vesteriselle pitkä sopimus

Maailmanmestari Miko Kailiala, 27, ja TPS ovat allekirjoittaneet jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Viime kaudella ensimmäiset liiga-askeleensa ottanut nuorten maajoukkuepelaaja Waltteri Vesterinen, 17, on tehnyt TPS:n kanssa 2+1 vuotisen sopimuksen.

Lue lisää
Forsman ja Hyytiäinen vahvistamaan TPS:ää

Forsman ja Hyytiäinen vahvistamaan TPS:ää

TPS vahvistuu, kun Juuso Forsman, 23, ja Jani Hyytiäinen, 29, pukevat ensi kaudella mustavalkean pelipaidan ylleen. Molempien sopimus on mallia 1+1 vuotta.

Lue lisää
Lauri Stenfors jatkaa TPS:ssä

Lauri Stenfors jatkaa TPS:ssä

Maailmanmestari Lauri Stenfors ja TPS ovat solmineet vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

Lue lisää
Kytöhonka jää sivuun - Raatarilasta FBC Turun uusi päävalmentaja

Kytöhonka jää sivuun - Raatarilasta FBC Turun uusi päävalmentaja

FBC Turun divarijoukkueen valmennuksessa koetaan nyt muutoksia, kun Santeri Raatarila korvaa Perttu Kytöhongan päävalmentajan paikalla.

Lue lisää