Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Keskiviikkona luvassa vauhtia - TPS kohtaa Oilersin

 
Keskiviikkona luvassa vauhtia - TPS kohtaa Oilersin

TPS:n Joensuun matka ei kasvattanut joukkueen pistesaldoa. Uusi mahdollisuus pistetilin kartuttamiseen avautuu kuitenkin jo keskiviikkona, kun TPS saa vastaansa sarjakolmosen Espoon Oilersin. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen syksyllä päättyi värikkäiden vaiheiden jälkeen Oilersin 11-9 voittoon. TPS esiintyi ottelussa avauserää lukuunottamatta positiivisesti - tuosta kamppailusta alkoi myös TPS:n nälkävuoden pituinen tappioputki, joka päättyi vasta tammikuussa Trackersiä vastaan.

Oilers on esiintynyt tällä kaudella edukseen. Oilersin viime kausi oli espoolaisille pettymys, mutta kausi kerrytti samalla joukkueen nuoren rungon kokemusta. Tällä kaudella on ollut hedelmien keruun aika, sillä joukkue on tehnyt liigassa eniten maaleja ja useampi nuori pelaaja on lyönyt itsensä läpi. Joukkueen nousun taustalla on vahvasti sujunut kesäharjoittelu, joka on vienyt Oilersin nuoria pelaajia reippaasti eteenpäin ja mahdollistanut Oilersin huippuaktiivisen vauhtipelin. Oilers on lähtenyt kauteen erittäin hyökkäävällä filosofialla ja keskiviikkona nähtäneenkin kauden tähän mennessä vauhdikkain ottelu Caribiassa pelattu ottelu.

TPS on omassa kasvuprosessissaan vielä espoolaisia perässä. Joukkueen peliesityksiä on leimannut koko kautta arvioitaessa ailahtelu niin otteluiden välillä kuin pelin sisälläkin. Vuodenvaihteen jälkeen TPS on saanut selkeästi ryhtiä otteisiinsa, mutta Josba-ottelu oli askel taaksepäin. Jo pääosin unholaan jääneet junnumaiset virheet nostivat uudelleen päätään.

- Josba-ottelu ei ollut meiltä onnistunut kokonaisuus. Ensimmäisessä erässä esiinnyimme vielä asiallisesti, mutta laatutekijät eivät olleet kunnossa, toteaa TPS-valmentaja Perttu Kytöhonka.

- Nämä pelit ratkeavat meidän osalta vielä tosi pieniin juttuihin ja näillä pienillä detaljeilla on taipumus lähteä viemään peliä johonkin suuntaan. Joensuussa peli lähti väärille urille, kun omiin meni vähän turhan halpoja osumia ja omista paikoista ei tärkeillä hetkillä onnistuttu viimeistelemään. Nämä laatutekijät pitää olla keskiviikkona kunnossa. Jos Oilers lähtee pelaamaan sitä omaa superaktiivista juttuaan, paikkoja syntyy varmasti kumpaankin päähän. Omat tilanteet pitää käyttää hyväksi.

TPS-leiri koki pahan menetyksen Joensuussa, kun erinomaista kautta pelannut ja Riku Kekkosta kapteenin roolissa pitkään tuurannut Jere Jokinen loukkasi nilkkansa. Runkosarja on tämän hetken arvion mukaan Jokisen osalta paketissa. Vastapainona TPS saa myös mieluisia pelaajia takaisin sairastuvalta, kun sairastelusta toipunut Jens Riska ja marraskuun lopulta reisivamman takia sivussa ollut Jarkko Penttinen tekevät paluun kokoonpanoon.

- Jens pääsee sopivasti takaisin pelille kasvattajaseuraansa vastaan. Mies on hankalan alkukauden jälkeen noussut pikku hiljaa isompaan rooliin ja hänen paluunsa tulee hyvään kohtaan. Jarkon rooli puolestaan oli alkukaudella todella suuri ja hän muodosti Lassen (Paju) kanssa meidän syömähampaan. Jotain miehen merkityksestä kertoo, että hän on vain 10 ottelua pääosin puolikuntoisena pelanneena edelleen meidän neljänneksi paras pistemies (11+7=18). On ihan selvä juttu, että kumpikaan näistä kavereista ei keskiviikkona ole priimakunnossa, mutta meiltä löytyy sitten kokoonpanosta tukea heille.

- Odotan meiltä paluuta sille hyvälle pelaamisen tasolle, jota esitimme ennen kaikkea Trackers- ja SSV-peleissä. Sarjatilanne on tiukka ja nyt kysytäänkin niitä vastuunkantajia. Uskon kuitenkin vakaasti, että vaikeudet ovat meitä kauden aikana kasvattaneet ja niitä vastuunkantajia löytyy.

TPS-Oilers ke 16.2. klo 18.30 Caribia

TPS:n tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Palloseura - logo

TPS - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


JereJokinen

Jere Jokinen

28.12.1984
Tiedot

RikuKekkonen

Riku Kekkonen

18.11.1985
Tiedot

Perttu Kytöhonka

Tiedot

LassePaju

Lasse Paju

25.3.1989
Tiedot

Jaakko Penttinen

17.12.1986
Tiedot

JensRiska

Jens Riska

8.3.1989
Tiedot


TPS:lle tuttu vastus puolivälieriin

TPS:lle tuttu vastus puolivälieriin

Miesten edustusjoukkueelle tulee puolivälierissä vastaan Jyväskylän Happee. Samat joukkueet kohtasivat myös viime keväänä, jolloin jyväskyläläiset etenivät välieriin voitettuaan seitsemännen ja ratkaisevan ottelun.

Lue lisää
Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää
Eero Jalo hyökkää TPS:n riveissä seuraavat kolme kautta

Eero Jalo hyökkää TPS:n riveissä seuraavat kolme kautta

TPS Salibandy on tehnyt erittäin merkittävän jatkosopimuksen kiinnittämällä lupaavan Eero Jalon seuraan ainakin kolmeksi seuraavaksi kaudeksi. Jalon ja TPS:n tuore sopimus ulottuu siis kevääseen 2019 asti.

Lue lisää
TPS kohtaa keskiviikkona Indiansin

TPS kohtaa keskiviikkona Indiansin

TPS pelaa Salibandyliigassa kauden 2015-16 kaikki loput kotiottelunsa Kupittaan Marli Areenalla.

Lue lisää
Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Salibandyn tammikuun pelaajat ovat Salibandyliigassa Happeen hyökkääjä Veli-Matti Hynynen, Naisten Salibandyliigassa Classicin maalivahti Kreeta Lakkala ja Divarissa Steelersin hyökkääjä Ville Lastikka.

Lue lisää
Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Salibandyliigassa nähtiin maanantaina melkoinen yllätys kun jumbo Nokian KrP yllätti kotonaan sarjakakkonen Happeen 7-4 ja nousi pois suoran putoajan paikalta.

Lue lisää