Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kovakuntoinen TPS kaatoi Kooveen

 
Kovakuntoinen TPS kaatoi Kooveen

Kovaan iskuun päässyt TPS ei jättänyt Kooveelle tasaisista numeroista huolimatta suuria mahdollisuuksia maanantai-illan TV-ottelussa. TPS vei kamppailua käytännössä alusta loppuun ja vain Kooveen maalin suulla huippuottelun pelannut Pekka Nieminen piti voittotaistelun loppuun asti avoimena. Lopulta TPS:n työ palkittiin ja joukkue iski väkisin tarvittavat osumat viimeisillä minuuteilla. Loppulukemat turkulaisille 5-2 (2-0, 0-2, 3-0).

TPS:n Perttu Kytöhonka oli erittäin tyytyväinen joukkueensa esitykseen.

- Jos joskus voitto ansaitaan, niin nyt se kyllä ansaittiin. Joukkue pelasi illan teeman mukaisesti erittäin kypsästi alusta loppuun toisen erän puolivälin pientä herpaantumista lukuunottamatta. Jokainen kolmesta kentästämme loi tilanteita ja penkki pysyi positiivisena, vaikka kaverin maalivahti tuntui ottavan kaikki kiinni. Lähdettiin siitä, että työ palkitaan ja tänään se palkittiin.

TPS aloitti ottelun ehkä hieman ujostellen, mutta löysi melko pikaisesti hyvän otteen pelistä. TPS osui avauserässä kahdesti, kun ensin ottelun parhaana palkittu Jens Riska löysi tilaa Koovee-maalista ja myöhemmin Niko Alonen iski ylivoimalla TPS:n 2-0 johtoon.

Toisessa erässä TPS-vyörytys jatkui vahvana, mutta palkinto antoi odottaa itseään. Lopulta kävi kuten usein käy - kun et itse tee, toinen tekee. Koovee käytti TPS:n kaksi puolivillaisesti pelattua tilannetta hyväkseen ja tilanne oli yhtäkkiä 2-2. TPS:n onneksi kurssi saatiin nopeasti käännettyä ja loppuerä mentiin tasaisissa merkeissä.

Kolmas erä mentiin TPS vastaan Pekka Nieminen -hengessä. Kun pelikello näytti aikaa 55.28 Mikko Hautaniemi onnistui runnomaan pelivälineen väkisin tamperelaisten verkkoon. Pari minuuttia myöhemmin kotijoukkue lisäsi johtoaan, kun Janne Nurminen osui Lasse Pajun tarjoilusta vastahyökkäyksestä. TPS onnistui puolustamaan Kooveen maalintekoyritykset melko pieniin kulmiin ja mitään hirvittäviä pyörityksiä ei nähty. Lopulta Riska kaunisteli vielä lukemia tyhjään maaliin ja TPS sai poistua kentältä kaksi arvokasta pistettä rikkaampana.

- Joukkue on kasvanut kauden aikana hitaasti mutta varmasti. Ainahan voi jossitella, että miksei aikaisemmin löydetty tätä virettä, mutta se on ihan turhaa. Todennäköisesti nuoren jengin piti käydä aika syvällä, ennen kuin löytyi se oikeanlainen ote tekemiseen.

- Pelit kuitenkin jatkuvat eikä karsintaviivaa ole vielä lopullisesti karistettu. Hyväähän tällainen kolmen pinnan kaula tekee, mutta näkisin että vielä tarvitaan pisteitä. Lähdetään hakemaan niitä keskiviikkona Classicilta, päätti Kytöhonka.

TPS:n tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Palloseura - logo

TPS - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Mikko Hautaniemi

27.6.1989
Tiedot

Perttu Kytöhonka

Tiedot

Janne Nurminen

3.7.1988
Tiedot

LassePaju

Lasse Paju

25.3.1989
Tiedot

JensRiska

Jens Riska

8.3.1989
Tiedot


FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikielto

FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikielto

Pääsarjojen kurinpitodelegaatio on määrännyt FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikiellon kontaktista EräViikinkien Matej Penickaan joukkueiden välisessä F-liigan ottelussa maanantaina.

Lue lisää
TPS:n miesten liigaryhmässä koronatapaus - viikonlopun ottelut siirtyvät

TPS:n miesten liigaryhmässä koronatapaus - viikonlopun ottelut siirtyvät

TPS:n miesten liigajoukkueessa on todettu positiivinen koronatapaus. Altistuneet joukkueen jäsenet on asetettu 10 vuorokauden karanteeniin, joka päättyy sunnuntaina 25. lokakuuta.

Lue lisää
Kapteeni Kailiala jatkaa TPS:ssä - superlupaus Vesteriselle pitkä sopimus

Kapteeni Kailiala jatkaa TPS:ssä - superlupaus Vesteriselle pitkä sopimus

Maailmanmestari Miko Kailiala, 27, ja TPS ovat allekirjoittaneet jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Viime kaudella ensimmäiset liiga-askeleensa ottanut nuorten maajoukkuepelaaja Waltteri Vesterinen, 17, on tehnyt TPS:n kanssa 2+1 vuotisen sopimuksen.

Lue lisää
Forsman ja Hyytiäinen vahvistamaan TPS:ää

Forsman ja Hyytiäinen vahvistamaan TPS:ää

TPS vahvistuu, kun Juuso Forsman, 23, ja Jani Hyytiäinen, 29, pukevat ensi kaudella mustavalkean pelipaidan ylleen. Molempien sopimus on mallia 1+1 vuotta.

Lue lisää
Lauri Stenfors jatkaa TPS:ssä

Lauri Stenfors jatkaa TPS:ssä

Maailmanmestari Lauri Stenfors ja TPS ovat solmineet vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

Lue lisää
Kytöhonka jää sivuun - Raatarilasta FBC Turun uusi päävalmentaja

Kytöhonka jää sivuun - Raatarilasta FBC Turun uusi päävalmentaja

FBC Turun divarijoukkueen valmennuksessa koetaan nyt muutoksia, kun Santeri Raatarila korvaa Perttu Kytöhongan päävalmentajan paikalla.

Lue lisää