Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Antti Uimaniemelle jatkosopimus

 

Antti Uimaniemelle jatkosopimus


Vaasan Palloseura on solminut uuden sopimuksen mainiota kautta pelaavan laitapuolustaja Antti Uimaniemen kanssa.

Kemiläislähtöinen Uimaniemi pelaa viidettä kauttaan Veikkausliigassa. Uimaniemi nousi Veikkausliigaan RoPSin kanssa kaudeksi 2008. Hän siirtyi MYPAan kausiksi 2009-10, ja Vaasan Palloseuraan kaudeksi 2011.

Vepsuun tullessaan Uimaniemi solmi kuluvan vuoden loppuun asti kestävän sopimuksen. Nyt tehty uusi kaksivuotinen pahvi pitää 126 liigaottelua pelanneen ja niissä kaksi maalia tehneen Uimaniemen Vaasan Palloseuran riveissä vuoden 2014 loppuun.

VPS:n päävalmentaja Olli Huttunen kertoo, että vaikka seuran pääkeskittyminen on tämän vuoden menestyksessä, on samalla mietittävä myös tulevia vuosia.

- Yksi tärkeä osa tulevien kausien joukkuetta on Antti Uimaniemi. Hän on tälläkin kaudella osoittanut oman tasonsa ja on arvokas osa meidän pelaamistamme sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan. Hän pelaa isoja minuutteja koko ajan vahvalla panoksella, Huttunen kehuu.

Okan mukaan kemiläinen on myös joukkueelle kerrassaan erinomainen esimerkki.

- Antti on kaikella tapaa huippu-urheilija, niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin.

Uimaniemi kertoo päätöksen Vaasaan jäämisestä olleen suhteellisen helppo.

- Juttelin valmentajien ja seurajohdon kanssa, ja olen vakuuttunut siitä, että täällä riittää menestyshaluja. Menestymiseen on täällä jatkossakin täysin realistiset mahdollisuudet. Se oli minulle yksi tärkeä kriteeri, Uimaniemi sanoo.

PS Kemin kasvatti on ollut Veikkausliigassa tällä kaudella pelipaikkansa ehdottomia huippuja. Hän myöntää ulkomaan kenttien olevan vielä mielessä, mutta painottaa olevansa asian suhteen realisti.

- Tähtäin on aina ollut ulkomaille, mutta täytyy pitää jalat maassa ja katsella tilannetta rauhassa.

Uimaniemi on myös hyväksytty opiskelemaan urheilujohtamista University College of Northern Denmarkin ohjelmaan. VPS-pelaajista samoja opintoja ovat käymässä myös raidan jo jättänyt ja Fulhamin akatemiaan työharjoitteluun lähtenyt Tero Koskela sekä maalivahti Janne Henriksson.

- Ne ovat verkko-opintoja, joten niitä pystyy suorittamaan pelaamisen ehdoilla mistä tahansa, Uimaniemi toteaa.

lähde: vepsu.fi


Takaisin edelliselle sivulle


Vaasan Palloseura - logo

VPS - 2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2012

Ottelut kaudella 2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Vaasan Palloseura vapauttaa Janne Lindbergin tehtävästään välittömästi

Vaasan Palloseura vapauttaa Janne Lindbergin tehtävästään välittömästi

Vaasan Palloseura on vapauttanut Janne Lindbergin tehtävästään. Lindbergin tehtävät VPS Oy:ssä ja VPS Junioreissa päättyvät välittömästi.

Lue lisää
VPS sopimukseen Kalle Multasen kanssa

VPS sopimukseen Kalle Multasen kanssa

Vaasan Palloseura ja Kalle Multanen ovat solmineet pelaajasopimuksen. Hyökkääjän sopimus on kaksivuotinen.

Lue lisää
VPS sopimuksiin Aleksi Pahkasalon ja Arttu Nuutisen kanssa

VPS sopimuksiin Aleksi Pahkasalon ja Arttu Nuutisen kanssa

Hyökkääjä Aleksi Pahkasalo, 28 vuotta, siirtyy Vaasan Palloseuraan kahden vuoden mittaisella pelaajasopimuksella. Myös viime kauden Vepsussa palannut Arttu Nuutinen on solminut VPS:n kanssa yhden vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

Lue lisää
Näin pelataan kausi 2020 Miesten Ykkösessä ja Kakkosessa sekä Naisten Ykkösessä

Näin pelataan kausi 2020 Miesten Ykkösessä ja Kakkosessa sekä Naisten Ykkösessä

Valtakunnallisista jalkapallosarjoista Veikkausliigan ja Kansallisen Liigan kauden 2020 aloitus ja pelitapa ovat olleet selvillä jo jonkin aikaa ja nyt myös Miesten Ykkösen ja Kakkosen sekä Naisten Ykkösen osalta asioissa on päästy ratkaisuun.

Lue lisää
Veikkausliiga 2020 lähestyy päivä päivältä - pelataan muodossa tai toisessa

Veikkausliiga 2020 lähestyy päivä päivältä - pelataan muodossa tai toisessa

Veikkausliigan hallitus kokoontuu nyt viikoittain ja seuraa tiiviisti tilannetta. Veikkausliiga 2020 käynnistyy pian sen jälkeen, kun yleisötapahtumia on jälleen mahdollista järjestää.

Lue lisää
VPS vahvistaa maalivahtiosastoaan - Valeri Voskonian Raitaan

VPS vahvistaa maalivahtiosastoaan - Valeri Voskonian Raitaan

Vaasan Palloseura ja maalivahti Valeri Voskonian ovat solmineet loppukauden kattavan sopimuksen.

Lue lisää