Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Hertsi ja Viitikko Vepsuun

Hertsi ja Viitikko Vepsuun

 

Vaasan Palloseura on solminut kaksi uutta pelaajasopimusta. VPS:n vahvuuteen liittyvät 22-vuotias Loorents Hertsi ja 19-vuotias Mikko Viitikko.

VPS on vahvistanut rivejään kahdella uudella pelaajalla. Raitaa ylleen pukevat ensi kaudella Loorents Hertsi ja Mikko Viitikko. Hertsi on solminut VPS:n kanssa 2-vuotisen sopimuksen. Viitikon sopimus on 2+1 -vuotinen.

22-vuotias Loorents Hertsi on pelannut viime vuodet FC Lahden riveissä. Vikkelä laituri esiintyi menneellä kaudella 31 Veikkausliigaottelussa, joissa miehelle kirjattiin neljä maalia ja kaksi maalin alustusta. Kaudella 2013 Hertsi onnistui pelaamassaan 25 ottelussa viidesti maalinteossa, minkä lisäksi tilille kirjattiin viisi maalisyöttöä. Hertsi on esiintynyt myös viidessä nuorten ja kolmessa poikien maaottelussa. Pienikokoinen ja taitava Hertsi pystyy pelaamaan laitalinkin lisäksi keskempänä hyökkääjän alapuolella.

- Ihan hyvillä fiiliksillä tässä ollaan. Kaikki on tietysti uutta, mutta vaihtelu virkistää, saan uutta nostetta uralle täältä. Loppujen lopuksi päätös ei ollut niin vaikea. Sitä piti tietysti pohtia, mutta koin kokonaispaketin olevan minulle sopiva täällä, oli hyvä aika siirtyä. Toivottavasti pystyn auttamaan joukkuetta mahdollisimman paljon, tekemään mahdollisimman paljon maaleja ja syöttöjä ja pystyisin olemaan joukkueen tärkeimpiä pelaajia, Hertsi kertoo.

19-vuotias toppari Mikko Viitikko edusti viime kaudella HJK:a. Viitikko pelasi mestareiden riveissä kolmessa ottelussa. 190-senttinen Viitikko nostettiin HJK:n reservijoukkueeseen Klubi 04:n mukaan jo 16-vuotiaana. Viitikko esiintyi kausina 2012-2013 Klubi 04:n paidassa Kakkosessa yhteensä 36 kertaa. Viitikko on esiintynyt säännöllisesti myös junioreiden maajoukkueessa. Topparille on kertynyt 35 poikien maaottelua.

 - Loistavilla fiiliksillä Vepsuun, olen koko uran pelannut HJK:ssa, ja nyt pääsen uusiin maisemiin. Tosi hyvillä fiiliksillä odotan ensi kautta ja sitä, että pääseen treenaamaan joukkueen kanssa. Nyt pitää talvella treenata kovaa ja toivottavasti tulee myös onnistumisia, toivottavasti sitä kautta saa myös niitä minuutteja. Nyt pitää vain tehdä kovaa duunia. VPS:lla topparit pyrkivät avaamaan peliä alhaalta, tykkään sellaisesta. Uskon sopeutuvani joukkueeseen hyvin, Viitikko kertoo.

 - Nämä hankkinnat palvelevat meidän linjaamme, joukkuetta rakennetaan pitkällä aikajänteellä. Loorents ja Mikko ovat nuoria ja lahjakkaita pelaajia, jotka varmasti kehittyvät vielä tulevina vuosina. Loorents on saanut jo viime vuosina paljon vastuuta Veikkausliigassa ja pelannut korkealla tasolla, varmasti vastuu tulee olemaan iso myös meidän joukkueessa. Mikon tapauksessa satsaus on tuleviin vuosiin. Vaikka Mikko on nuori kaveri, niin hän on muutamat minuutit jo liigassa saanut ja vastuuta tullessa hän kehittyy myös nopeasti. Tarkoitus on antaa myös Mikolle vastuuta paljon talvella, VPS:n päävalmentaja Olli Huttunen kertoo. 

VPS:n tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


Vaasan Palloseura - logo

VPS - 2014 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2014

Ottelut kaudella 2014

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Vaasan Palloseura vapauttaa Janne Lindbergin tehtävästään välittömästi

Vaasan Palloseura vapauttaa Janne Lindbergin tehtävästään välittömästi

Vaasan Palloseura on vapauttanut Janne Lindbergin tehtävästään. Lindbergin tehtävät VPS Oy:ssä ja VPS Junioreissa päättyvät välittömästi.

Lue lisää
VPS sopimukseen Kalle Multasen kanssa

VPS sopimukseen Kalle Multasen kanssa

Vaasan Palloseura ja Kalle Multanen ovat solmineet pelaajasopimuksen. Hyökkääjän sopimus on kaksivuotinen.

Lue lisää
VPS sopimuksiin Aleksi Pahkasalon ja Arttu Nuutisen kanssa

VPS sopimuksiin Aleksi Pahkasalon ja Arttu Nuutisen kanssa

Hyökkääjä Aleksi Pahkasalo, 28 vuotta, siirtyy Vaasan Palloseuraan kahden vuoden mittaisella pelaajasopimuksella. Myös viime kauden Vepsussa palannut Arttu Nuutinen on solminut VPS:n kanssa yhden vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

Lue lisää
Näin pelataan kausi 2020 Miesten Ykkösessä ja Kakkosessa sekä Naisten Ykkösessä

Näin pelataan kausi 2020 Miesten Ykkösessä ja Kakkosessa sekä Naisten Ykkösessä

Valtakunnallisista jalkapallosarjoista Veikkausliigan ja Kansallisen Liigan kauden 2020 aloitus ja pelitapa ovat olleet selvillä jo jonkin aikaa ja nyt myös Miesten Ykkösen ja Kakkosen sekä Naisten Ykkösen osalta asioissa on päästy ratkaisuun.

Lue lisää
Veikkausliiga 2020 lähestyy päivä päivältä - pelataan muodossa tai toisessa

Veikkausliiga 2020 lähestyy päivä päivältä - pelataan muodossa tai toisessa

Veikkausliigan hallitus kokoontuu nyt viikoittain ja seuraa tiiviisti tilannetta. Veikkausliiga 2020 käynnistyy pian sen jälkeen, kun yleisötapahtumia on jälleen mahdollista järjestää.

Lue lisää
VPS vahvistaa maalivahtiosastoaan - Valeri Voskonian Raitaan

VPS vahvistaa maalivahtiosastoaan - Valeri Voskonian Raitaan

Vaasan Palloseura ja maalivahti Valeri Voskonian ovat solmineet loppukauden kattavan sopimuksen.

Lue lisää