Veikkanen pääjoukossa maaliin helteisellä etapilla
Yli 35 asteen helle pehmitti Australiassa ajettavan Tour Down Under kilpailun ensimmäisen etapin polkijoita.
Lue lisää
Yli 35 asteen helle pehmitti Australiassa ajettavan Tour Down Under kilpailun ensimmäisen etapin polkijoita.
Lue lisää
Hallitseva Kartingin KF3-luokan SM-pronssimies, säynätsalolainen Simo Muhonen, 15, ottaa moottoriurheilu-urallaan askeleen eteenpäin ja tähtää mitalitaisteluun tulevana kesänä ajettavissa Kartingin SM-, EM- ja rata-autoilun SM-sarjoissa.
Lue lisääMäkihypyn miesten maailmancup jatkuu tulevana viikonloppuna 20.-21.1.2012 Puolan Zakopanessa.
Lue lisääMarcus Sandellin suurpujottelu on kulkenut tällä kaudella, mutta pujottelun kanssa on ollut hieman enemmän tekemistä.
Lue lisääTänään järjestetyssä Suomen Urheilugaalassa palkittiin vuoden parhaat urheilijat. Vuoden urheilijaksi äänestettiin ylivoimaisesti ampuhiihdon maailmanmestari ja maailmancupin voittaja Kaisa Mäkäräinen.
Lue lisää
LP Salon joukkue saapui aikataulun mukaisesti sunnuntai-iltana Saksan Stuttgartiin, jossa se kohtaa tiistaina klo 21.00 Suomen aikaa paikallisen Smart Allianz Stuttgartin naisten lentopallon CEV Cupin toisen kierroksen toisessa osaottelussa.
Lue lisää
Enduron 13-kertainen maailmanmestari Juha Salminen vaihtaa luokkaa.
Lue lisääJos suomalaiset pikaluistelijat ovat edustaneet Suomea hyvin kansainvälisillä areenoilla, niin sitä ovat tehneet myös suomalaiset pikaluistelutuomarit.
Lue lisääMaastohiihdon maailmancup jatkuu 21.-22.1. Viron Otepäässä. Otepäässä kilpaillaan lauantaina 21.1. perinteisen hiihtotavan sprintit, sunnuntaina 22.1. vuorossa naisten 10 km ja miesten 15 km perinteisellä hiihtotavalla.
Lue lisääSki cross laskija Jouni Pellisen viime keväänä ensimmäisen kerran loukkaama olkapäävamma uusiutui Alpe d’Huezissa viime viikon keskiviikkona lasketuissa kilpailuissa.
Lue lisääItalian Alessandro Pittin voitti sunnuntaina 15.1.2012 käydyn yhdistetyn maailmancup-kilpailun Ranskan Chaux Neuvessa.
Lue lisääKulmin lentomäessä hypättiin sunnuntaina 15.1.2012 kaksi kilpailua. Lauantain sääolosuhteet eivät tarjonneet mahdollisuutta kilpailun läpiviemiselle HS 200-mäessä, joten sen korvasi sunnuntaina hypätty yhden kierroksen kilpailu.
Lue lisääFIS naisten mäkihypyn maailmancup jatkui sunnuntaina 15. tammikuuta Italian Val di Fiemmessä(HS 106).
Lue lisää
Jussi Veikkasen kausi käynnistyi sunnuntaina Australiassa.
Lue lisääSuomalaiset kumparelaskijat onnistuivat hyvin Kanadan Mont Gabrielin parikumparekisassa lauantaina.
Lue lisääLauantaina kilpailtiin alppihiihdon klassikkosyöksylasku Sveitsin Wengenissä.
Lue lisää
Oriveden Ponnistuksen ja Pieksämäki Volleyn lähes kolmetuntinen taistelu naisten lentopallon Mestaruusliigassa painui historiankirjoihin.
Lue lisääYhdistetyn maailmancupin toisen kilpailupäivän 14.1.2012 kärkinimet Chaux Neuvessa olivat toisinto edellispäivästä.
Lue lisääFIS naisten mäkihypyn maailmancupin osakilpailu hypättiin lauantaina 14.1.2012 MM 2013-areenalla Italian Val di Fiemmessä.
Lue lisääMaastohiihdon Maailmancup jatkui tänään naisten ja miesten vapaan hiihtotavan sprinttikilpailuilla.
Lue lisää© 2026 UrheiluSuomi.com.