Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Ajo löysi nopeasti tuntuman Losailin valaistuun rataan

 
Ajo löysi nopeasti tuntuman Losailin valaistuun rataan

Vasta 16-vuotias Niklas Ajo pääsi nopeasti sinuiksi hänelle uusiin tuttavuuksiin lukeutuvan Losailin valaistun aavikkoradan kanssa Qatarissa, jossa MotoGP-sarjan 125-kuutioisten luokan MM-kausi käynnistyy sunnuntaina.
Ajo kiersi 5,4 kilometrin mittaisen radan torstai-iltana yhteensä 29 kertaa kahden, 40 minuuttisen mittaisen harjoituksen merkeissä. Valkeakoskelaisen Aprilia-kuljettajan  kiireisin kierros kulki jälkimmäisessä sessiossa lukemin 2.10,590, joka merkitsi 3,2 sekunnin parannusta ensimmäiseen harjoitukseen.
- Ihan hyvä avaus. Ensimmäinen harjoitus kulki lähinnä rataan totutellessa, sitä opetellessa ja fiilistä hakiessa. Toisessa harjoituksessa sain jo paremmin rytmistä sekä vauhdista kiinni ja pääsin ajamaan nopeita vetoja. Tästä on hyvää jatkaa perjantain treeneissä ennen lauantain aika-ajoa, kertoi piikkiluokan tulokaskuljettaja Ajo.
Losailin radan pinta oli vielä torstaina likainen ja aavikko-olosuhteille ominainen tuuli taas tuttuna vieraana.
- En vedä torstain ajoista sen pitemmälle meneviä johtopäätöksiä. Kyllähän minulle jäi vielä parannettavaa. Toivottavasti olosuhteetkin ovat lauantaina vähän paremmat.
Voimakkaissa keinovaloissa ajaminen ei tuottanut 13. parhaasta kierrosajasta vastanneelle Ajolle ongelmia.
- Ei ainakaan isompia. Leveä ja nopea rata on erilainen kuin monet muut, mutta minulle ihan ok.
Illan ylivoimaisesti nopein kuljettaja oli mestarisuosikkeihin kuuluva espanjalainen Nicolas Terol ajalla 2.07,418. Terol takoi pohja-aikansa peräti 1,016 sekunnin erolla seuraavaan.
Saksalaisessa Interwetten-tiimissä kilpailevan Ajon ero kärkeen oli 3,172 sekuntia.

UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle



Niklas Ajo

Tiedot