Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Ajo ehti ajaa yhden kovan kierroksen tihkusateessa

 

Ajo ehti ajaa yhden kovan kierroksen tihkusateessa


Niklas Ajo starttaa kahdeksannesta lähtörivistä sunnuntaina Mugellon radalla Italiassa ajettavaan 125-kuutioisten luokan MM-osakilpailuun.
Ajo, 16, ajoi sijaan 23 oikeuttaneen ajan 2.02,965 heti aika-ajon alussa, jolloin taivaalta alkoi jo tihuttaa vettä. Sen jälkeen sessio vesittyi lopullisesti sateen vuoksi.
- Ehdin ajaa vain yhden vähän kovemman kierroksen ja senkin suhteellisen varovasti. Tietenkin jälkeenpäin on helppo ajatella, että siinä vaiheessa olisi voinut puristaa lujempaakin, mutta se on pelkkää jossittelua. Olosuhteet olivat siksi vaikeat, että en vain arvannut syöttää kovempaa.
Epävakaissa keleissä pitkin kesää edennyt värikäs MotoGP-karavaani vaikuttaa vetävän tummia pilviä puoleensa kuin noiduttuna, sillä Mugellossa ei ollut satanut tätä ennen viikkoihin. Sääennusteiden mukaan auringon pitäisi helottaa sunnuntaina Toscanan pilvettömältä taivaalta.
- Ei kait tässä voi enää mihinkään uskoa, mutta toivotaan parasta, uransa yhdeksänteen MM-osakilpailuun valmistautuva Ajo viittasi sääennusteiden suuntaan.

Kuivan kelin säädöt ovat kohdallaan

Piikkiluokan kuljettajat pääsivät ajamaan perjantain ja lauantain aamuharjoitukset kuivalla kelillä.
- Niiden puolesta kisasäädöt ovat pitkälti löytyneet, jos nyt sunnuntaina sitten todellakin ajetaan kuivalla radalla.
Saksalaistiimi Interwettenin Aprilia RSW-pyörällä kilpaileva Ajo kiersi Mugellon vaativan radan lauantaiaamun harjoituksissa kahdeksan kymmenystä aika-ajoa kiireisemmin. Se luo omalta osaltaan uskoa kisapäivään.
- Aamun harjoitus oli ihan ok. Aika olisi voinut olla vielä jonkin verran parempikin, sillä jouduin väistelemään nopeimmalla kierroksellani yhtä kuljettajaa.
Paalupaikalle kauden kahdeksannessa osakilpailussa pauhasi Avant-AirAsia-Ajo -tiimin ranskalaiskuljettaja Johann Zarco lukemin 1.58,988. Paalupaikka on Zarcolle uran ja Aki Ajon johtamille tiimeille kauden ensimmäinen.
Nappiajoituksella heti session alussa iskenyt Zarco kukisti toiseksi sijoittuneen espanjalaisen Luis Salomin peräti 1,632 sekunnilla.

Mugello, Italia.
MotoGP-sarjan 125-kuutioisten luokan 8/17 MM-osakilpailun aika-ajo ja lähtöjärjestys sunnuntain kilpailuun:

  1. Johann Zarco Ranska, Avant-AirAsia-Ajo Derbi 1.58,988       
  2. Luis Salom Espanja, RW Racing GP Aprilia + 1,632
  3. Sergio Gadea Espanja, Blusens by Paris Hilton Racing Aprilia + 1,915
  4. Efren Vazquez Espanja, Avant-AirAsia-Ajo Derbi + 2,038
  5. Nicolas Terol Espanja, Bankia Aspar Team Aprilia + 2,045
  6. Sandro Cortese Saksa, Intact-Racing Team Germany Aprilia + 2,105
21. Jonas Folger Saksa, Red Bull Ajo Motorsport + 3,943
23. Niklas Ajo Suomi, TT Motion Events Racing Aprilia + 3,977
25. Zulfahmi Khairuddin Malesia, Airasia-Sic-Ajo Derbi + 4,387
26. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull Ajo Motorsport Aprilia + 4,494

UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle



Niklas Ajo

Tiedot