Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Mäkäräinen kolmanneksi pikamatkalla Östersundissa

 

Mäkäräinen kolmanneksi pikamatkalla Östersundissa


Kaisa Mäkäräinen otti kauden ensimmäisen palkintopallisijansa ampumahiihdon maailmancupissa, kun hän sijoittui pikamatkalla kolmanneksi Östersundissa. Mäkäräinen ampui makuulta kaksi sakkoa ja hävisi voiton vieneelle Saksan Magdalena Neunerille 15,2 sekuntia.

”Aika yllättynyt olen sijoituksesta, en kyllä olisi uskonut maaliin tullessani! Aika kaksijakoinen kilpailu: hiihto oli hyvä, mutta ammunta oli vaikeaa. Makuulla oli jo kohdistuksessa ongelmia, ammuin 50, kun yleensä 15:lla on jo kohdillaan. Kisassa makuulla ei sitten tuullutkaan, enkä siinä osannut tehdä korjauksia. Pystyssä oli sitten tuuriakin”, jälleen vakuuttavassa hiihtovauhdissa ollut Mäkäräinen summasi iloisena.

Suomalaisista ilahduttavasti onnistui myös Mari Laukkanen, joka kolmella sakolla ylsi 44:nneksi ja selvisi mukaan sunnuntaina kilpailtavaan takaa-ajoon. Laukkanen hävisi voittajalle 2.26,3.

Muista suomalaisista kolme sakkoa ampunut Sarianna Repo oli 89:s ja Sanna Markkanen oli viidellä sakolla 91:s. He eivät selvinneet sunnuntain takaa-ajoon.

Sunnuntaina kilpaillaan takaa-ajot. Miesten takaa-ajossa ei ole mukana suomalaisia, sillä kukaan suomalaiskolmikosta ei selvinnyt pikakilpailussa 60 parhaan joukkoon. Naisten takaa-ajo alkaa 15.30 Suomen aikaa, ja siinä ovat mukana erinomaisista asetelmista matkaan pääsevä Mäkäräinen ja Laukkanen.

Ampumahiihdon tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle



Kaisa Mäkäräinen

Tiedot