Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

TUTO kaatui KooKoolle saappaat jalassa

TUTO kaatui KooKoolle saappaat jalassa

 

TUTO Hockey kohtasi keskiviikkona hallitsevan Mestis-mestarin KooKoon Kouvolassa. KooKoo voitti ottelun lopulta jännittävien vaiheiden jälkeen niukasti 3-2.

"KooKoon joukkue on todennäköisesti ainakin paperilla kovin, mitä Kouvolaan on koskaan rakennettu ja silti pystyttiin olemaan suuressa osaa pelistä jopa niskan päällä. Mutta heti, kun tulee pientä vetelyyttä tai fuskaamista, niin omissa kolisee välittömästi tuon tasoista joukkuetta vastaan", sanoi TUTOn päävalmentaja Ismo Lehkonenottelun jälkeen.

Ensimmäinen erä oli kotijoukkue KooKoon. TUTOn Kristian Tuohilampi otti peräti kolme kahden minuutin rangaistusta ja kolmas kostautui. Ossi Ikonen laukoi viivalta ja Joona Karevaara ohjasi maalin edestä tilanteeksi 1-0.

TUTO tuli ottelussa kuitenkin tasoihin noin puolitoista minuuttia ennen erätaukosummeria KooKoon Olli Julkusenkärsiessä huitomisrangaistusta. Maestro Tuukka Pulliainen syötti kiekon b-pisteiden väliin Oskari Lehtiselle, jonka tulinen laukaus painui vastustamattomasti hyvän ottelun KooKoo-maalissa pelanneen Frederic Cloutierinselän taakse.

"Meillä ei ole mitään hätää"

Toinen erä oli vahvasti TUTO-merkkinen, mutta sen ainoasta osumasta vastasi KooKoo. Erä oli vanhentunut vain 2:35, kun Aki Kangasmäen rannelaukaus upposi TUTO-veskari Kaapo Kähkösen kainalon alta maalin takanurkkaan. TUTOssa tämän viikon Porin Ässistä lainalla pelaavalla Antti Kerälällä oli myöhemmin loistava paikka tasoittaa ottelu, mutta laukaus epäonnistui tyhjän maalin odottaessa. Kerälä pelasi kuitenkin erinomaisen pelin ja loi varsinkin ylivoimalla muutaman erittäin vaarallisen tilanteen KooKoon maalille.

Kolmaskaan erä ei ehtinyt vanhentua kuin hieman yli kaksi minuuttia, kun KooKoo iski taas. Kiekko lipui maalinedusruuhkasta Kähkösen längistä maaliin ja osuma merkattiin Teemu Rinkiselle.

TUTO painoi loppupelin väkevästi tilanteita kotijoukkueen maalille KooKoon keskittyessä lähinnä tarkkaan puolustuspeliin. Oskari Lehtisen toinen maali toi turkulaiset kuitenkin maalin päähän viitisen minuuttia ennen loppua.

Kiekko pomppi viime sekunteihin asti KooKoon maalilla, mutta tasoitusta TUTO ei aikaiseksi saanut. Näin täydet kolme pistettä jäivät Kouvolaan.

"Tiedän meidän ryhmän potentiaalin ja kysymys on vain siitä, miten saadaan pidettyä tuo jämäkkyys ja työteliäisyys koko 60 minuuttia. Jos laitetaan joka vaihdossa niin sanotusti 'all in', ei meillä ole tässä sarjassa mitään hätää. Nähtiin, että pystytään haastamaan parhaat jopa vieraskaukalossa", Ismo Lehkonen päätti.

TUTOn Timo Pärssinen oli ottelusta sivussa varotoimenpiteenä, mutta pystyy todennäköisesti pelaamaan jo lauantaina.

TUTOn tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Toverit - logo

TuTo - 2014-2015 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2014-2015

Ottelut kaudella 2014-2015

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



KooKoon maalivahtikaksikko täydentyy Juha Jatkolalla

KooKoon maalivahtikaksikko täydentyy Juha Jatkolalla

KooKoon Liiga-joukkue täydentyy toisella maalivahdilla, kun Liigan mestarijoukkue KalPasta Juha Jatkola, 22, siirtyy oranssimustiin.

Lue lisää
Puolustuspää vahvistuu Joona Riekkisellä

Puolustuspää vahvistuu Joona Riekkisellä

Puolustaja Joona Riekkinen, 26, muuttaa Kouvolaan Porista, jossa hän edusti Ässiä kaksi edellistä kautta.

Lue lisää
Puolustaja Kim Nousiainen KooKoo-paitaan

Puolustaja Kim Nousiainen KooKoo-paitaan

KooKoon puolustuspää täydentyy kaksivuotisen sopimuksen tehneellä Kim Nousiaisella.

Lue lisää
Hyökkääjä Santeri Sulku Kouvolaan

Hyökkääjä Santeri Sulku Kouvolaan

20-vuotias Santeri Sulku liittyy oranssimustien rosteriin 1+1-vuotisella sopimuksella.

Lue lisää
Puolustaja Nick Welsh KooKoon takalinjoille

Puolustaja Nick Welsh KooKoon takalinjoille

KooKoon puolustuspää vahvistuu loppukauden mittaisen sopimuksen tehneellä Nick Welshillä.

Lue lisää
Leevi Aaltonen täydentämään KooKoon hyökkäyksen

Leevi Aaltonen täydentämään KooKoon hyökkäyksen

Mikkelin Jukurien juniorimyllyn 16-vuotiaaksi läpi käynyt Leevi Aaltonen on tehnyt loppukauden 2020–2021 ja kahden seuraavan kauden (2021–2023) sopimuksen KooKoon kanssa.

Lue lisää