Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Lauri Taipalus palaa SaiPaan

Lauri Taipalus palaa SaiPaan

 

SaiPa on solminut kahden vuoden sopimuksen puolustaja Lauri Taipaluksen kanssa.

Taipalus, 28, on pelannut SaiPassa aiemmin kausina 2012-2013 ja 2013-2014. Viimeiset kaksi kautta hänen seuransa on ollut hopealle Liigassa keväällä yltänyt HIFK.

Uran ennätyspisteet Taipalus keräsi vuosi sitten, jolloin runkosarjassa kertyi 52 ottelussa muhkea tehosaalis 6+27=33. Syöttömäärä (27) oli paras noteeraus koko Liigassa.

Alavudelta lähtöisin oleva Taipalus kertoo hakevansa Lappeenrannasta isoa ruutua.

- Haluan isoa roolia ja menestystä joukkueelle. Molempiin on Lappeenrannassa hyvä mahdollisuus. Saimme siellä muutama vuosi sitten hyvän buumin päälle, mikä on jatkunut ja sitä taustaa vasten SaiPa oli selvä ykkösvalinta minulle. Ei tarvinnut paljon asiaa miettiä.

Taipalus kertoo, että yhteisellä historialla oli merkityksensä päätöstä tehtäessä.

- Tuttuudella on merkitystä. Tiedän miten hommat toimii. Minulle tuttuja runkopelaajia on vielä mukana useita ja tiedän suurin piirtein mitä joukkue tulee olemaan. Tykkäsin siitä iloisesta ja positiivisesta meiningistä, joka joukkueessa ja organisaatiossa oli. Meillä oli mahtava kaveriporukka, joka pelasi kiekkoa. Sellaisessa on kaikkien hyvä olla.

- Lisäksi haluan nostaa esiin myös huikeat fanit. Se on asia, joka pelaajana tietysti innostaa ja laittaa tekemään töitä.

SaiPan tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


Saimaan Pallo - logo

SaiPa - 2015-2016 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2015-2016

Ottelut kaudella 2015-2016

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Lauri Taipalus

14.1.1988 Alavus
Tiedot


Maalivahti Jan Lukasin sopimus on purettu - Henri Kiviaho SaiPaan

Maalivahti Jan Lukasin sopimus on purettu - Henri Kiviaho SaiPaan

SaiPa ja maalivahti Jan Lukas ovat purkaneet sopimuksensa yhteisymmärryksessä. Jan Lukas liittyi SaiPan joukkueeseen toukokuussa 2023.

Lue lisää
Urho Vaakanainen lainasopimuksella SaiPaan

Urho Vaakanainen lainasopimuksella SaiPaan

SaiPa saa tutun vahvistuksen puolustukseensa, kun Boston Bruinsin sopimuspelaaja Urho Vaakanainen liittyy joukkueeseen tiistaina.

Lue lisää
Niclas Westerholm täydentää SaiPan maalivahtiosaston

Niclas Westerholm täydentää SaiPan maalivahtiosaston

22-vuotias Maalivahti Niclas Westerholm jatkaa SaiPassa kaudella 2020-2021. SaiPan ja Westerholmin vuonna 2018 kirjattuun sopimukseen sisältyi tulevasta kaudesta optio, jonka SaiPa käytti keväällä. Sopimus astui voimaan, kun tulokassopimus Nashville Predatorsin kanssa purkautui.

Lue lisää
David Bernhardt jatkaa SaiPassa

David Bernhardt jatkaa SaiPassa

SaiPa ja 22-vuotias ruotsalaispuolustaja David Bernhardt ovat solmineet yhden kauden mittaisen jatkosopimuksen.

Lue lisää
Jarno Koskiranta tekee paluun SaiPaan

Jarno Koskiranta tekee paluun SaiPaan

33-vuotias keskushyökkääjä Jarno Koskiranta vahvistaa SaiPaa tulevat kolme kautta.

Lue lisää
Liiga-SaiPa Oy ja joukkue pääsivät sopuun palkkojen leikkauksesta

Liiga-SaiPa Oy ja joukkue pääsivät sopuun palkkojen leikkauksesta

Korona-kriisi tulee aiheuttamaan seuroille suuria tulonmenetyksiä, joihin SaiPa pyrkii kaikin mahdollisin keinoin sopeutumaan.

Lue lisää