Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Alex Oikkonen PEPOn riveihin

Alex Oikkonen PEPOn riveihin

PEPO:n tehnyt pelaajasopimuksen 25-vuotiaan Alex Oikkosen kanssa.

Oikkonen on Joutsenosta lähtöisin oleva pelaaja, joka on pelannut myös Puerto Ricon maajoukkueessa.
 
Edellisen kerran Alex pelasi PEPO:ssa vuonna 2018, ja sen jälkeen hän pelasi kauden 2019 Ykkösen AC Kajaanissa.
 
Tämän vuoden tammikuun ja heinäkuun välisen ajan hän oli Uudessa Seelannissa North Shore United joukkueessa. Tämä Aucklandin kaupungista oleva joukkue pelaa maan pääsarjassa.
 
Hän palaa Suomeen Koronaviruksen aiheuttamien North Shore Unitedin talousvaikeuksien johdosta.
 
Alex kommentoi siirtoaan näin: ”Halusin tulla takaisin juuri PEPO:n riveihin, koska minulla on hyvät muistot seurasta kun pelasin täällä kauden 2018 ja haluan omalta osaltani auttaa seuraa pelaamaan sarjan kärkisijoista”.
 
Alex on saanut peliluvan ja on täten joukkueen käytettävissä saman tien.

Lähde: lilat.fi


Takaisin edelliselle sivulle


PEPO Lappeenranta - 2018 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2018

Ottelut kaudella 2018

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Zachary Sukunda PEPO:n uusin pelaaajahankinta

Zachary Sukunda PEPO:n uusin pelaaajahankinta

PEPO ja 25-vuotias kanadalainen Zachary Sukunda ovat solmineet ensi kauden kattavan pelaajasopimuksen. Ottawassa syntynyt Sukunda pelasi viime kaudella Ykköstä Ekenäs IF:n riveissä.

Lue lisää
PEPO sopimukseen Aleksi Sainion kanssa

PEPO sopimukseen Aleksi Sainion kanssa

PEPO ja Aleksi Sainio ovat solmineet ensi kauden kattavan pelaajasopimuksen. 21-vuotias laituri siirtyy PEPO:n riveihin paikallisvastustaja Kultsusta.

Lue lisää
PEPO vaihtaa valmennusta

PEPO vaihtaa valmennusta

Jalkapalloseura PEPO Lappeenranta on päättänyt vaihtaa miesten edustusjoukkueen valmennusvastuuta.

Lue lisää
PEPO on tehnyt sopimuksen 20-vuotiaan Leon Auguston kanssa

PEPO on tehnyt sopimuksen 20-vuotiaan Leon Auguston kanssa

Leon Augusto siirtyy PEPO:n riveihin saksalaisen Bundesliigaseuran FC Kölnin kakkosjoukkueesta.

Lue lisää
Tuukka Kurki siirtyy PEPOon

Tuukka Kurki siirtyy PEPOon

Hyökkääjä Tuukka Kurki siirtyy Lappeenrannan PEPOon loppukauden mittaisella sopimuksella.

Lue lisää
Näin pelataan kausi 2020 Miesten Ykkösessä ja Kakkosessa sekä Naisten Ykkösessä

Näin pelataan kausi 2020 Miesten Ykkösessä ja Kakkosessa sekä Naisten Ykkösessä

Valtakunnallisista jalkapallosarjoista Veikkausliigan ja Kansallisen Liigan kauden 2020 aloitus ja pelitapa ovat olleet selvillä jo jonkin aikaa ja nyt myös Miesten Ykkösen ja Kakkosen sekä Naisten Ykkösen osalta asioissa on päästy ratkaisuun.

Lue lisää