Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

RoKi Hockey Oy:n tavoitteena taloudellisesti terve yhtiö ensi kaudeksi

 

RoKi Hockey Oy:n tavoitteena taloudellisesti terve yhtiö ensi kaudeksi


Saneerausohjelma pyritään saamaan päätökseen etuajassa, yhtiön hallitus vahvistui

Rovaniemen Kiekon edustusjoukkueen toiminnasta vastaava RoKi Hockey Oy pyrkii saamaan käynnissä olevan saneerausohjelmansa päätökseen jo tämän tilikauden aikana, jotta yhtiö olisi terve ensi syksynä, kun joukkue lähtee uuteen kauteen.

"Saneerausohjelma on toteutunut ohjelman mukaan ja velkojien kanssa neuvotellaan tällä hetkellä eri vaihtoehdoista ohjelman päättämiseksi etuajassa. Tarkoituksena on saada saneerausohjelma loppumaan tämän tilikauden aikana, jotta ensi syksynä kauteen lähtiessä yhtiö olisi taloudellisesti terve", Seppo Kukkola, RoKi Hockey Oy:n puheenjohtaja kertoo.

Saneerausohjelma on laadittu kuuden vuoden mittaiseksi ja siitä on nyt toteutettu ensimmäinen vuosi.

Uusia nimiä hallitukseen

RoKin tavoitteena on uusi nousu Mestikseen. Tätä tavoitetta tukemaan yhtiö on saneerausohjelman vauhdittamisen lisäksi vahvistanut hallitustaan ja selkiyttänyt keskeisten toimijoiden rooleja.

RoKi Hockey Oy:n hallituksessa jatkavat Seppo Kukkola pj, Seppo Joona ja Pertti Heikkilä. Uusina jäseninä hallitukseen nousevat Teemu Kallioniemi, Marko Krigsholm, Matti Ilmivalta ja Rovaniemen Kiekko ry:n edustajana Rauno Siekkinen.

Yhtiön toimitusjohtajana viime vuodet toiminut Teemu Kallioniemi jatkaa vielä vt. toimitusjohtajana, mutta keskittyy marraskuun alusta alkaen valmistelemaan projektitehtäviä, joita yhtiössä on käynnistetty tulevalle vuodelle. Joukkueenjohtaja Jani Mikkolan rooli kasvaa entisestään yhtiön hallinnollisella puolella. Hänet on nimetty joukkueen manageriksi, joka saa vastatakseen yhtiön talouden seurannan ja sopimusasiat. Mikkola jatkaa myös joukkueenjohtajana.

Kukkola: Lisäjäätä Lappi Areenalle

Yhtiö uskoo hallitukseen ja hallintoon tehdyillä vahvistuksilla olevan lappilaisen edustuskiekon lippulaivan toimintaan ja kehittämiseen hyvin myönteisiä vaikutuksia.

"Taustavoimien hartioiden leventäminen on ajankohtaista ja järkevää Mestisnousua silmällä pitäen", Seppo Kukkola toteaa.

Kukkolalla on selkeä kanta myös Rovaniemellä vallitsevan jääaikapulan ratkaisemiseksi, jotta jääkiekon tulevaisuus olisi myös olosuhteiden valossa turvattu.

"Lajin kokonaisvaltaisen kehittämisen kannalta Lapissa olisi järkevintä muuttaa Saarenkylän halli muuhun käyttöön, ja käyttää siitä saadut varat Lappi Areenan yhteyteen rakennettavalle lisäjäälle", Kukkola sanoo.

RoKin tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


Roki Hockey Oy - logo

Roki Hockey - 2012-2013 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2012-2013

Ottelut kaudella 2012-2013

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Joonas Alanne siirtyy RoKista Ruotsiin

Joonas Alanne siirtyy RoKista Ruotsiin

Hyökkääjä Joonas Alanteen pelaajasopimus on purettu. Alanne oli oikeutettu purkamaan pelaajasopimuksen lomautuksesta johtuen.

Lue lisää
Joonas Alanne sopimukseen - RoKi valmiina kauden avaukseen

Joonas Alanne sopimukseen - RoKi valmiina kauden avaukseen

RoKi saa tärkeän vahvistuksen perjantaina alkavaan Mestis-kauteen ja kotiyleisö erittäin mielenkiintoisen pelaajan seurattavaksi. Hyökkääjä Joonas Alanne on solminut kasvattiseuransa kanssa Mestis-kauden 2020-21 kattavan sopimuksen.

Lue lisää
Hyökkääjä Dixon Bowen ja puolustaja Valtteri Meisaari RoKiin

Hyökkääjä Dixon Bowen ja puolustaja Valtteri Meisaari RoKiin

RoKi on tehnyt pelikauden 2020-21 kattavat sopimukset yhdysvaltalaisen hyökkääjän Dixon Bowenin ja koeajan kautta sopimuksen lunastaneen puolustaja Valtteri Meisaaren kanssa.

Lue lisää
Henri Joki-Erkkilä palaa Aasian Liigasta - Eetu Pylkkänen uutena pelaajana puolustukseen

Henri Joki-Erkkilä palaa Aasian Liigasta - Eetu Pylkkänen uutena pelaajana puolustukseen

Rokin puolustus vahvistuu Henri Joki-Erkkilän ja Eetu Pylkkäsen liittyessä joukkueeseen. Molempien sopimuksen kattavat Mestis -kauden 2020-21.

Lue lisää
RoKin maalivahtivalmennus Joni Myllykosken komentoon

RoKin maalivahtivalmennus Joni Myllykosken komentoon

RoKi on kiinnittänyt maalivahtivalmentajaksi Joni Myllykosken. Myllykoski, 36, tulee jatkamaan Kimmo Mäen hyvää työtä sekä edustusjoukkueen, että seuran maalivahtipolun parissa.

Lue lisää
RoKi kiinnitti maaleja, alivoimaosaamista ja johtajuutta - Järvelän veljekset jatkavat

RoKi kiinnitti maaleja, alivoimaosaamista ja johtajuutta - Järvelän veljekset jatkavat

RoKin pitkäaikaiset luottohyökkääjät Olli-Matti ja Antti Järvelä jatkavat Rovaniemellä Mestis -kauden 2020-21 kattavilla sopimuksilla.

Lue lisää