Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Niklas Ajo ajoi MM-uransa parhaan aika-ajosijoituksen

 

Niklas Ajo ajoi MM-uransa parhaan aika-ajosijoituksen


Niklas Ajo, 17, ajoi MM-uransa toistaiseksi parhaan aika-ajosijoituksen 125-kuutioisten luokan kauden yhdeksännessä osakilpailussa Saksassa.
Ajo kiersi Sachsenringin radan ajassa 1.28,752, joka toi tullessaan sijan 14. Kymmenenteen MM-starttiinsa valmistautuva valkeakoskelaisnuorukainen oli sijoittunut tätä ennen parhaimmillaan lähtöruutuun 16 kauden avanneessa Qatarin kisassa.
- Lähdin hakemaan Saksasta parempaa aika-ajotulosta ja tavoite on nyt silti osin täytetty. Pisteet ovat jaossa kuitenkin vasta sunnuntaina. Ei tässä ole suinkaan mitään syytä leijailla, vaan pidetään jalat tukevasti maassa maassa ja keskitytään tiukasti kilpailuun, painotti Ajo.

”Liian tyytyväinen ei saa vielä olla”

Lähtökohdat reilun kolme viikon mittaista kesätaukoa edeltävään kisaan ovat nyt kuitenkin otollisemmat kuin koskaan ennen. Ajo pesi aika-ajossa erityisesti mutkanopeuksissa monta kokeneempaa kuljettajaa.
- Ihan hyvä päivä. Olisin ollut kympin sakissa kymmenyksen nopeammalla ajalla. Tosin turha näillä on jossitella. Sen tämä aika ainakin osoittaa, että olen tavoittanut kärkeä. Liian tyytyväinen ei saa kuitenkaan olla, toppuutteli tulokaskaudellaan tähän mennessä kaksi kertaa pisteille yltänyt Ajo.
Ajoa ajattavan saksalaistiimi Interwettenin Aprilia RSW-pyörän perä käyttäytyi rauhattomasti vielä perjantaina.
- Se on saatu jo paremmaksi, mutta sitä muutetaan vielä sunnuntaina. Sama pätee myös ajamisen osalta kahteen viimeiseen mutkaan. Aikalailla hyvää, mutta vielä riittää vähän parantamisen varaa. Pienistä asioista se on enää kiinni.
Ajon ensimmäiset kisakierrokset ovat olleet miltei poikkeuksetta onnistuneita.
- Samaan pyritään tietenkin täälläkin. Kisasta tulee varmasti kova, sillä lähtöruudukossa on myös takanani monta todella nopeaa kuljettajaa, muistutti Ajo.
Paalupaikan valloitti espanjalaiskuljettaja Maveric Vinales lukemin 1.27,477, joista viidenteen lähtöriviin rullaavaa Ajo jäi 1,275 sekuntia. Paalupaikka oli Paris Hiltonin tukeman tiimin Vinalesille kauden kolmas.

Sachsenring, Saksa.
MotoGP-sarjan 125-kuutioisten luokan 9/17 MM-osakilpailun aika-ajo ja lähtöjärjestys sunnuntain kilpailuun:
1. Maverick Vinales Espanja, Blusens by Paris Hilton Racing Aprilia 1.27,477       
2. Hector Faubel Espanja, Bankia Aspar Team Aprilia + 0,331
3. Luis Salom Espanja, RW Racing GP Aprilia + 0,388
4. Nicolas Terol Espanja, Bankia Aspar Team Aprilia + 0,515
5. Sergio Gadea Espanja, Blusens by Paris Hilton Racing Aprilia + 0,590
6. Johann Zarco Ranska, Avant-AirAsia-Ajo        Derbi + 0,701
7. Efren Vazquez Espanja Avant-AirAsia-Ajo Derbi + 0,839
9. Jonas Folger Saksa, Red Bull Ajo Motorsport Aprilia + 0,913
10. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull Ajo Motorsport Aprilia + 1,149
14. Niklas Ajo Suomi, TT Motion Events Racing Aprilia + 1,275
17. Zulfahmi Khairuddin Malesia, Airasia-Sic-Ajo Derbi + 1,452

UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle



Niklas Ajo

Tiedot