Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Nella Korpio vaikeuksien jälkeen luottavaisena alkavaan kauteen

Nella Korpio vaikeuksien jälkeen luottavaisena alkavaan kauteen

Alppihiihtäjä Nella Korpion (24) kasvoilla loistaa hymy. Hymyä ei ole paljoa näkynyt viimeisinä vuosina, kun hän kärsinyt autoimmuunisairaudesta sekä selkävaivoista. Vaivat ovat nyt taka-alalla ja Korpio on voinut keskittyä pitkästä aikaa alppihiihtoon, eikä kuntoutukseen. 

Takana on Uuden-Seelannin lumileiri, jonka jälkeen hän suuntasi Liettuaan lasketteluhalliin harjoittelemaan. Kesän ja syksyn treeniohjelma oli suunniteltu siten, että hän saisi paljon laskupäiviä ennen kisakauden alkamista. 

"Tarkoituksella vältimme Keski-Euroopan treenipaikkarallia. Uudessa-Seelannissa saimme paljon toistoja. Se oli nyt tärkeää, kun aiempina vuosina kauteen valmistautuminen on jäänyt vajaaksi. Tehtiin päätös reissuun lähtemisestä hyvissä ajoin, niin saimme lennot ja majoitukset järkevään hintaan."

Nyt Korpio on Levin lumilla, jossa ohjelmassa on perusharjoittelua, joka vaihtuu pian kisoihin valmistavaan harjoitteluun. 

"Yleensä se tuppaa menemään vähän niin, että alkuun lasketaan vielä rennosti hymy huulilla, mutta sitten kisojen lähestyessä alkaa epävarmuus kasvaa ja hampaiden kiristely sekä stressaaminen hiipivät mukaan. Suoritusvarmuus on vielä hakusessa ja saa se vauhtikin vielä kasvaa. Kisojen alla vasta näen, että miten vauhtini on kehittynyt muihin laskijoihin nähden. Tuleva viikko kuluu nopeasti, kun on niin paljon tehtävää." 

Menestystä maailmancupissa

Helsinki Ski Clubin laskija debytoi maailmancupissa Levillä jo vuonna 2016 ja hänen paras sijoituksensa maailmancupissa on 20. sija Zagrebin pujottelussa vuonna 2019. Seuraavana vuonna todettiin autoimmuunisairaus, Sjögrenin oireyhtymä. Viime kauden alussa Korpio taisteli selkävaivojen kanssa.

"Autoimmuunisairaus on stabiili ja sen puolesta asiat ovat pääsääntöisesti kunnossa. Pientä hienosäätöä on ruokavalion suhteen. Voimatasot putosivat aika paljon sairauden akuuttina aikana, joten niiden palauttamisen suhteen on vielä paljon tehtävää. Selkä on hyvässä kunnossa, eikä sen suhteen ole ongelmia. Ja jos vaiva uusiutuu, niin nyt tiedetään, mitä tehdään." 

Vastoinkäymisten aikana Korpion usko paluuseen ei ollut koetuksella. 

"En laskelmoi eteenpäin. Näen enemmänkin, että mittaan sen mitä minulla on annettavaa kulloisessakin hetkessä.  Minulla on täysi luotto siihen, että minulla on reservissä vauhti, joka riittää hyville sijoille. Nyt yritän laittaa laskuni siihen kuntoon, että voin mitata omat kykyni."

Vaikka iso kuva ja tavoite on Korpiolla kirkas, matkalla on ollut haastavia hetkiä, välillä odottamattomissakin tilanteissa. Aiemmin pienet ja vähäpätöisiltä tuntuneet asiat ovatkin yhtäkkiä saattaneet tuntua haastavalta ja vaatia uudelleen opettelua.

"Välillä en tiedä itkeäkö vai nauraa. Nauraminen tai pään hakkaaminen turhautumisesta on kuitenkin yleensä hyvä valinta. Laskeminen antaa minulle kuitenkin edelleen todella paljon." 

Seuraavaksi kisaliivi puetaan Levillä

Korpio osallistui Uudessa-Seelannissa kahteen kisaan, jotka eivät jättäneet hirveästi kerrottavaa.

"Treeneissä oli välillä mennyt todella hyvin ja myös todella huonosti. Yksi kisalasku oli hyvä, mutta muut olivat perussuorittamista. Kisoissa oli tavoitteena saada hyvät pisteen Eurooppa cupia ajatellen. Minulle on aina hyötyä, kun numeroliivi on päällä. Numero rinnassa vedän aina täysillä." 

Hän on saapunut Leville hyvissä ajoin ennen kisaa, sillä siellä on nyt ollut huippuolosuhteet. Reilun viikon päästä (11. ja 12.11.) oleviin maailmancupin pujottelukisoihin hän suuntaa kohtuullisen luottavaisin mielin. 

"Vielä ei ole tunne, että olisin täysin valmis kisoihin, mutta nyt tehdään töitä, että kisoissa olisin. Odotan innolla, että kisakausi lähtee käyntiin. Onneksi olemme treeneissä päässeet laskemaan myös Levi Black kisarinnettä. Vaikka se on kotirinne, olen laskenut sitä aika vähän. Alkurinteen loiva osa ei ole minun paraatiosio, onneksi on harjoituspäiviä vielä ennen kisaa." 

UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle