Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kykkänen ponnisti kahdeksanneksi yhden kierroksen kisassa

Kykkänen ponnisti kahdeksanneksi yhden kierroksen kisassa

 

Mäkihypyn naisten maailmancup jatkui perjantaina viime viikonlopun tapaan Japanissa. Suomen ainoa edustaja Julia Kykkänen hyppäsi lopulta yhden kierroksen tynkäkisassa hienosti kahdeksanneksi.

Suomalaisen hyppy kantoi Zaon HS106-mäestä 94,5 metriä. Pisteitä Kykkänen keräsi 113,2 kappaletta.

"Ihan hyvä fiilis jäi. Eilen oli räpeltämistä, mutta tänään sain hyvän hypyn", kauden toiseksi parhaaseen sijoitukseen Zaossa yltänyt Kykkänen pohti.

Kilpailu jäi siis ainoastaan yhden kierroksen mittaiseksi haastavien kelien vuoksi.

"Lunta satoi aika paljon, keli vaihteli voimakkaasti. Odottamiseen meni paljon aikaa. Onneksi saatiin vietyä kisa loppuun. Tämä on aika normaalia täällä Zaossa", päävalmentaja Kimmo Kykkänen kertoi sääolosuhteista.

"Sen tietää, että aina kun tulee Zaoon, niin mitä vaan voi sattua", Julia Kykkänen jatkoi.

Perjantain kisassa voittoon loikkasi jälleen kerran Japanin Sara Takanashi. Toisen podium-paikan valtasi Itävallan Daniela Iraschko-Stolz ja kolmannen slovenialainen Maja Vtic.

Maailmancupin kokonaiskisan kärjessä on Takanashi ennen Iraschko-Stolzia ja perjantaina 12:nneksi jäänyttä Itävallan Chiara Hölzliä. Kykkänen on kokonaistaulukossa 14:nnellä sijalla.

Naisten maailmancupin kausi jatkuu lauantaina Japanin neljännellä kisalla. Kykkäsellä on varsin yksinkertainen toimintatapa tulevaan kilpailuun.

"Lähinnä yritetään hypätä hyvin. Sen näkee sitten, mikä tulos on".

UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle



Julia Kykkänen

Tiedot