Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Jukureiden Henri Auvinen lainaksi tämän viikon kamppailuihin

Jukureiden Henri Auvinen lainaksi tämän viikon kamppailuihin

 

Jokipojat on solminut Liigaa pelaavan Mikkelin Jukureiden kanssa lainasopimuksen puolustaja Henri Auvisesta. Auvinen astuu ärjypaitojen kokoonpanoon tämän viikon kahdessa kotikamppailussa.

Henri Auvinen, 23, on pelannut JYP:ssä ja HPK:ssa liigaa yhteensä 113 ottelun verran. Mikkelin Jukureihin hän liittyi HPK:n riveistä vasta tällä viikolla. Liigassa Auvinen ei tänä syksynä ollut saanut peliaikaa, mutta kolmessa LeKissä pelaamassaan Mestis-ottelussa mies latoi tehopisteet 1+1.

- Jukurit auttoi meitä pahassa tilanteessa pari viikkoa sitten lainaamalla kaksi pelaajaa. Nyt oli meidän vuoromme sitten auttaa heitä, ja antaa Auviselle pelituntumaa ennen kovia liigataistoja. Tällaisesta kahden pelin lainasta ei kuitenkaan ole tulossa mitään tapaa, kertoo Jokipoikien puheenjohtaja Jarkko Immonen.

Jokipojissa yhden pelin pelannut Jukureiden Ville Leskinen on loukkaantumisen johdosta palannut kuntoutukseen Mikkeliin. Kunhan mies on jälleen pelikuntoinen, hän saapuu takaisin Joensuuhun.

Jokipoikien tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


Joensuun Jokipojat - logo

Jokipojat - 2016-2017 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2016-2017

Ottelut kaudella 2016-2017

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


HenriAuvinen

Henri Auvinen

21.2.1993 Jyväskylä
Tiedot


Lehikoinen, Räsänen, Uski, Joki ja Kupiainen Joensuun Kiekko-Poikiin

Lehikoinen, Räsänen, Uski, Joki ja Kupiainen Joensuun Kiekko-Poikiin

Joensuun Kiekko-Pojat on tehnyt ensi kauden kattavat sopimukset puolustajien Esa Lehikoisen, Ville Räsänen, Wiljami Kupiaisen ja Nico Joen sekä keskushyökkääjä Oula Uskin kanssa.

Lue lisää
Joensuun Kiekko-Pojat kiinnitti viisi pelaajaa

Joensuun Kiekko-Pojat kiinnitti viisi pelaajaa

Joensuun Kiekko-Pojat on tehnyt viisi pelaajasopimusta. Ensi kaudella Pohjois-Karjalan kiekkoylpeyden riveissä nähdään maalivahti Leevi Nikkinen, kotiin palaava puolustaja Santeri Koponen ja hyökkääjät Jussi Tammela, Valtteri Lipiäinen ja Olli Korhonen.

Lue lisää
Joensuun Kiekko-Poikien runko muodostuu

Joensuun Kiekko-Poikien runko muodostuu

Ensi kaudella Pohjois-Karjalan kiekkoylpeyden riveissä nähdään maalivahti Kasper Lehikoinen, puolustajat Oskari Seppälä, Niko Hämäläinen ja Vili Westerman sekä hyökkääjät Teemu Siironen, Mika Koivisto, Rudi Maarni ja Olli Sorsa. Hyökkääjät Ville Sivonen ja Mikko Pellikka hakevat pelipaikkaa koeajan kautta.

Lue lisää
Laurinkari, Pyykkö ja Yrttiaho jatkavat Kiekko-Poikien valmennustiimissä

Laurinkari, Pyykkö ja Yrttiaho jatkavat Kiekko-Poikien valmennustiimissä

Joensuun Kiekko-Poikien valmennustiimissä päävalmentaja Joni Petrellin apuna jatkavat valmentaja Benjamin Laurinkari, maalivahtivalmentaja Arto Pyykkö ja fysiikkavalmentaja Harri Yrttiaho.

Lue lisää
Jokipoikien taustalle nimekkäät uudet omistajat

Jokipoikien taustalle nimekkäät uudet omistajat

Joensuulainen edustusjääkiekko luo nahkansa: jatkossa Joensuussa on vain yksi joukkue, Mestis-seuran nimeksi palaa legendaarinen Joensuun Kiekko-Pojat.

Lue lisää
Jouni Varis jatkaa Jokipoikien päävalmentajana

Jouni Varis jatkaa Jokipoikien päävalmentajana

Jouni Varis, 52, jatkaa Jokipoikien päävalmentajana ensi kauden kattavalla yksivuotisella sopimuksella. Varis siirtyi joukkueen peräsimeen keväällä 2017, ja aloittaa näin toisen perättäisen täyden kautensa käskyttäjän tontilla.

Lue lisää