Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Puolustaja Aimar ja SJK sopimukseen

Puolustaja Aimar ja SJK sopimukseen

 

SJK on tehnyt loppukauden mittaisen pelaajasopimuksen espanjalaispuolustaja Aimarin kanssa. Sopimuksessa on lisäksi optio ensi kaudesta. Aimar liittyi joukkueen mukaan maanantaina ja hän on käytettävissä ensi lauantaina, kun SJK kohtaa Helsingin IFK:n Helsingissä. 

Koko nimeltään Aimar Moratalla Botifoll, on 29-vuotias ja hän pelasi vielä päättyneellä kaudella Llagosterassa, Espanjan toisella sarjatasolla Segunda Divisionissa. Pelipaikka on puolustuksen keskustassa tai sen oikealla laidalla. Kaikkiaan pelejä Espanjan toisella sarjatasolla on kertynyt kahdella viime kaudella 39 ja niissä on syntynyt myös yksi maali. 

SJK kiinnitti huomion Aimariin, hänen pelatessaan Espanjan pelaajayhdistyksen sopimuksettomien joukkueessa. Hän pelasi siellä toppariparina jo aiemmin SJK-paitaan siirtyneen Marc Valesin kanssa.

Pelaaja esitellään medialle ja kannattajille tiedotustilaisuudessa keskiviikkona iltapäivällä, yhdessä joukkueen harjoitusrinkiin sunnuntaina liittyneen Billy Ionsin ja Marc Valesin kanssa. 

Joukkueesta myös lähtee pelaaja, kun SJK ja puolustaja Abonima Izuegbu ovat purkaneet pelaajasopimuksensa yhteisymmärryksessä maanantaina.

SJK kohtaa ensi lauantaina 28.8. klo 16.00 Helsingin IFK:n Sonera Stadiumilla.

SJK:n tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


Seinäjoen Jalkapallokerho - logo

SJK - 2016 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2016

Ottelut kaudella 2016

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Billy Ions

11.3.1994
Tiedot


Näin pelataan kausi 2020 Miesten Ykkösessä ja Kakkosessa sekä Naisten Ykkösessä

Näin pelataan kausi 2020 Miesten Ykkösessä ja Kakkosessa sekä Naisten Ykkösessä

Valtakunnallisista jalkapallosarjoista Veikkausliigan ja Kansallisen Liigan kauden 2020 aloitus ja pelitapa ovat olleet selvillä jo jonkin aikaa ja nyt myös Miesten Ykkösen ja Kakkosen sekä Naisten Ykkösen osalta asioissa on päästy ratkaisuun.

Lue lisää
Veikkausliiga 2020 lähestyy päivä päivältä - pelataan muodossa tai toisessa

Veikkausliiga 2020 lähestyy päivä päivältä - pelataan muodossa tai toisessa

Veikkausliigan hallitus kokoontuu nyt viikoittain ja seuraa tiiviisti tilannetta. Veikkausliiga 2020 käynnistyy pian sen jälkeen, kun yleisötapahtumia on jälleen mahdollista järjestää.

Lue lisää
SJK:n ja Alexei Eremenkon tiet erkanevat

SJK:n ja Alexei Eremenkon tiet erkanevat

Päävalmentaja Alexei Eremenko ja valmentaja Umar Marhiev on vapautettu tehtävistään. SJK:n valmennusvastuun ottaa Brian Page valmennusryhmineen. Muutokset tulevat voimaan välittömästi.

Lue lisää
Mosa siirtyy SJK:n riveihin

Mosa siirtyy SJK:n riveihin

Suomen maajoukkueen keskikenttäpelaaja Moshtagh Yaghoubi siirtyy SJK-paitaan vapaalla siirrolla. Mosa-lempinimellä yleisesti tunnettu 24-vuotias Yaghoubi, on viime vuosien Veikkausliigan tunnetuimpia pelaajia.

Lue lisää
Jude Ekow Arthur SJK:n riveihin

Jude Ekow Arthur SJK:n riveihin

Ghanan alle 20-vuotiaiden maajoukkueen Jude Ekow Arthur siirtyy vuoden mittaisella lainasopimuksella SJK:hon kotimaansa Liberty Professionalsista.

Lue lisää
Veikkausliigan seurat sorvasivat jatkosopimuksen puheenjohtajalleen

Veikkausliigan seurat sorvasivat jatkosopimuksen puheenjohtajalleen

Matti Apunen jatkaa Veikkausliigan puheenjohtajana. Päätös asiasta tehtiin keskiviikkona 28. marraskuuta pidetyssä Jalkapalloliiga ry:n vuosikokouksessa.

Lue lisää