Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Taistelu Tampereen herruudesta

 
Taistelu Tampereen herruudesta

Taas on luvassa jännittävä ja tunnelmallinen paikalliskamppailu, kun Koovee kohtaa keskiviikkona Classicin Kaukajärven Spiral-Hallilla.

Koovee ja Classic ovat kohdanneet tällä kaudella kaksi kertaa. Ensimmäisestä kohtaamisesta Classic vei voiton lukemin 9-2. Toinen joukkueiden kohtaaminen oli Suomen Cupin välierässä, jolloin voiton vei vuorostaan Koovee. Molemmat joukkueet ovat täällä kaudella pärjänneet hyvin. Sekä Koovee, että Classic löytyvät sarjataulukon kärkipäästä. Sarjataulukkoa katsellessa voi kuitenkin todeta Kooveen pitävän tällä hetkellä Tampereen herruutta hallussaan. Koovee on sarjataulukossa toisena, Classic neljäntenä.

Tämän vuoden puolella Classic on pelannut vain yhden pelin. Tuolloin Classic voitti kotikentällään Oilersin 5-4. Lukemat olisivat tosin saattaneet olla toiset jos Classic olisi jättänyt vähemmälle maalien tekemisen omaan päähän. Koovee puolestaan on pelannut joululoman jälkeen jo kaksi peliä. Ensimmäisen pelin Koovee hävisi niukasti Joensuun Josballe ja toinen peli päättyi tasapeliin Oulun OLS:ia vastaan. Koovee on muokkaillut kentällisiään uuteen uskoon ja jo lauantaina Oulussa pelatussa ottelussa nämä muutokset tuottivat hyvin tulosta. OLS:ia vastaan osasyynä tasapellin oli joukkueen asenne, keskiviikon paikalliskamppailussa asenne on jo varmasti korjautunut kohdilleen.

- Oikea asenne tähän peliin löytyy varmaan ihan itsestään, tahtotila on varmasti kohdallaan. On taas tehty uusia kokeiluja ja nyt on aika pistää kokeilut toimimaan käytännössä. Ollaan paneuduttu erikoistilanteisiin ja sekoitettu vähän YV:tä, vaikka se onkin toiminut meillä tällä kaudella todella hyvin, kertoilee Kooveen päävalmentaja Arto Riihimäki peliä edeltävissä tunnelmissa.

- Nyt on todella hyvät fiilikset. Eilen oli varmaankin koko kauden parhaat treenit, jotenkin vaan kaikki meni hyvin. Pelaajiakaan ei ole poissa kuin Tapio Kinnunen ja Vesa Wettervik, joten nyt on jopa miehistöä sen verran kasassa, että on vähän varaa valita ketkä siellä kentällä pelaavat. Kinnunen ja Wettervik ovat sivussa vain pari päivää, joten tulevaisuudenkin kannalta tilanne näyttää tältä osin hyvältä, jatkaa Riihimäki

Keskiviikkona luvassa ei ole vain paikalliskamppailu ja taistelu Tampereen herruudesta, vaan myös erittäin jännittävä kahden tasavahvan, mutta kovin erityylisen joukkueen kohtaaminen.Huomioitavaa on myös se, että tamperelaiset ovat kohdanneet tämän kauden otteluissa molemmilla keroilla Tampere-Areenan kentällä. Nyt pelipaikkana on Kaukajärven tunnelmallinen Spiral-Halli. Kaukajärven katsomot ovat täyttyneet hyvin jokaisessa Kooveen pelissä mutta paikalliskamppailu houkuttelee paikalle katsojia varmasti vielä totuttua enemmän. Saako kotijoukkue kenties uutta puhtia täydestä katsomosta, joka toivon mukaan herää myös kannattamaan omiaan?

Parhaat paikat varmistaakseen paikalle kannattaa saapua hyvissä ajoin. Ottelua alkua odotellessa myös yleisö voi lämmitellä itsensä valmiiksi; suositeltavaa on äänen avaaminen ja taputuksien yleinen harjoittaminen.

Koovee-Classic 13.1.2010 Kaukajärven Spiral-Hallilla klo 18.30 liput aikuiset 10€ lapset 5€

Kooveen tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


KOO-VEE - logo

KOO-VEE - 2009-2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää
Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Salibandyn tammikuun pelaajat ovat Salibandyliigassa Happeen hyökkääjä Veli-Matti Hynynen, Naisten Salibandyliigassa Classicin maalivahti Kreeta Lakkala ja Divarissa Steelersin hyökkääjä Ville Lastikka.

Lue lisää
Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Salibandyliigassa nähtiin maanantaina melkoinen yllätys kun jumbo Nokian KrP yllätti kotonaan sarjakakkonen Happeen 7-4 ja nousi pois suoran putoajan paikalta.

Lue lisää
SalBa teki salibandyhistoriaa - häntäpään asetelma keikahti

SalBa teki salibandyhistoriaa - häntäpään asetelma keikahti

Rauman SalBa teki tänään Salibandyliigan historiaa ottamalla kaikkien aikojen ensimmäisen vierasvoittonsa pääsarjassa.

Lue lisää
Oilers Espoon herra, Viikingit hurjasteli 15 maalia

Oilers Espoon herra, Viikingit hurjasteli 15 maalia

Oilers on Espoon ykkönen salibandyssa. Ensimmäisenkin kaupungin paikallisottelun syksyllä vienyt Oilers löi tänään paikalliskilpailija Westend Indiansin sen kotiluolassa Otahallissa 8-2.

Lue lisää
Salibandyliitto kirjasi jälleen uuden pelaajaennätyksen

Salibandyliitto kirjasi jälleen uuden pelaajaennätyksen

Salibandyliiton pelaajamäärän kasvu jatkuu vuosi vuoden jälkeen. Vuoden 2015 viimeisenä päivänä Salibandyliiton lisenssin lunastaneita oli peräti 53 227 kappaletta.

Lue lisää